Houston Rockets joutui yllättävän tiukoille koripalloliiga NBA:ssa maanantaina, mutta onnistui venyttämään voittoputkeaan. Kotiparketillaan pelannut Houston kukisti Brooklyn Netsin 122-118.

Houston nappasi seitsemännen peräkkäisen voittonsa. Putki on tällä hetkellä pisin NBA:ssa.

Houstonin hahmona hääri tuttuun tyyliin James Harden. Supertähti heitti 36 pistettä, nappasi kahdeksan levypalloa ja jakoi 11 koriin johtanutta syöttöä.

NBA:n kellariosastoon kuuluva Brooklyn laittoi Houstonin yllättävän tiukoille.

– (Runkosarjassa on) 82 ottelua, jokainen ottelu ei tule olemaan täydellinen. Pitää löytää keinot voittoon ja sen teimme tänään, Harden totesi Houstonin verkkosivuilla.

Harden johtaa NBA:n syöttötilastoa (keskiarvo 11,6). Hän on pistelistalla neljäntenä (28,1).

Kuusi kolmosta upottanut Eric Gordon heitti Houstonille 24 pistettä. Gordon teki ottelun kolme viimeistä pistettä vapaaheittoviivalta. Ryan Anderson pussitti 19 pistettä.

Houstonin päävalmentaja Mike D´Antoni ei intoutunut ylistyssanoihin kamppailun jälkeen.

– Yksi niistä illoista, että tämän näki olevan tulossa jo kaukaa. Aivan kuin olisi odottanut juna-onnettomuutta, D´Antoni muotoili.

– Eric Gordon upotti isoja heittoja ja James (Harden) oli hyvä loppua kohden. Jotain hyvää. Tämä oli voitto. Kauden lopussa kukaan ei ajattele tästä suuntaan tai toiseen. Ollaan iloisia, että tämä on ohi ja valmistaudutaan seuraavaan, D´Antoni jatkoi.

Brooklynin sentteri Brook Lopez heitti 26 pistettä. Pelintekijä Sean Kilpatrick pussitti 17 pistettä. Trevor Booker saalisti 10 pistettä ja 13 levypalloa.

Houston (18 voittoa – 7 tappiota) on Läntisessä konferenssissa jaetulla kolmannella sijalla. Brooklyn (6-17) majailee idän puolella toiseksi viimeisenä.

NBA, maanantain tulokset (12.12.2016):

Indiana – Charlotte110-94
Toronto – Milwaukee122-100
Miami – Washington112-101
Houston – Brooklyn122-118
Dallas – Denver112-92
LA Clippers – Portland121-120
Sacramento – LA Lakers116-92

https://twitter.com/nbastats/status/808560045990547457

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)