
Naisten maajoukkueen päävalmentaja Nikolas Buser on tehnyt ensimmäiset pelaajavalintansa. Buser valitsi naisten 30 pelaajan ns. ison ryhmän, jonka kanssa lähdetään etenemään kohti kesän päätavoitetta, EM-kisoja Tallinnassa.
Maajoukkueryhmä aloittaa leirityksen 11.-17. toukokuuta ensimmäisellä pätkällä arviolta noin 20 pelaajan suuruisena. Osa pelaajista on vielä mahdollisesti kiinni seurajoukkueissa, mutta liittyvät mukaan myöhemmin kun leiritykset jatkuvat kuuden päivän pätkissä kesä-heinäkuussa. Tämän jälkeen ohjelmassa on muutamia maaotteluita ennen EM-kisoja, jonne 14 pelaajan suuruinen joukkue valitaan kesäkuun lopulla.
Ryhmässä on puolet eli 15 pelaajaa sellaisia, joilla ei ole vielä yhtään maaottelua tilillään. Kokeneinta kaartia ovat Kaisa Alanko (129 maaottelua), Piia Korhonen (100), Daniela Öhman (98), Suvi Kokkonen (91), Roosa Laakkonen (67) sekä Yasmine Madsen (60). Kotimaisen Mestaruusliigan ulkopuolelta ryhmään kuuluvat edellä mainitun kuusikon lisäksi Jessica Kosonen (36). Viime vuoden EM-kisapaikan lunastaneesta joukkueesta poissa on vain loukkaantunut Emmi Riikilä.
– Olemme kasanneet pelaajaryhmää koko valmennusstaffin kanssa analysoiden tilastoja ja katsoen heidän pelejään mahdollisimman paljon, joko ”livenä” tai videolta. Kaikkiaan katsastimme noin 50 pelaajaa, joista hieman alle 40:än kanssa keskustelin henkilökohtaisesti tulevasta kesästä ja mahdollisuuksista sitoutua.
– Muutama viime vuosien tärkeistä maajoukkueen pelaajasta ei nyt ole listalla, mutta kaikkien kanssa on keskusteltu. Jotkut heistä eivät ole nyt käytössämme ja joillakin on erinäisiä vaivoja.
Naisten maajoukkueen staff julkaistaan lähiaikoina.
Naisten maajoukkueen pelaajaryhmä kesälle 2023
Kaisa Alanko, Paris St-Cloud (FRA)
Emmi Jalonen, LP Kangasala
Joanna Kallinen, Pölkky Kuusamo
Sofia Lehto, Hämeenlinnan Lentopallokerho
Jenna Ylivainio, Hämeenlinnan Lentopallokerho
Sanna Häkkinen, Pölkky Kuusamo
Emilia Joensalo, LiigaPloki
Netta Laaksonen, LP Viesti
Laura Penttilä, JymyVolley
Emilia Putkisaari, Oriveden Ponnistus
Ella Autere, Puijo Wolley
Roosa Laakkonen, VfB Suhl Thüringen (GER)
Laura Laukkanen, LP Kangasala
Netta Rekola, LP Kangasala
Taija Tikka, LiigaPloki
Bettina Yli-Sissala, Pölkky Kuusamo
Daniela Öhman, USC Münster (GER)
Neea-Maria Joki, LP Kangasala
Piia Korhonen, Volley Soverato (ITA)
Saana Lindgren, LP Viesti
Yasmine Madsen, VC Neuwied 77 (GER)
Miia-Maria Mäkikyrö, Arctic Volley
Ada Aronen,Oriveden Ponnistus
Hilkka Hujanen, Puijo Wolley
Suvi Kokkonen, Rote Raben Vilsbiburg (GER)
Jessica Kosonen, TED Ankara Kolejiller (TUR)
Emilia Kääntä, Puijo Wolley
Iida Pöllänen, LP Kangasala
Arita Ternava, LP Viesti
Riikka Valkonen, JymyVolley
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
Kuva: CEV