Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Naarassudet on kerääntynyt tänään maanantainKisakallion urheiluopistolle valmistautumaan MM- ja olympiahopeamitalistin Espanjan kaatoon. Suomen päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut koolle 16 pelaajaa, joista muodostettava joukkue kohtaa Espanjan ensi lauantaina 19.11. Töölön Kisahallissa, Helsingissä.
Suomi on kohdannut vuoden 2017 EM-karsinnoissa molemmat lohkonsa vastustajat jo kertaalleen ja oli lähellä yllättää Ruotsin helmikuussa täyden Kisahallin hurmoksessa. Tuolloin EM-kisojen vakiokävijäksi noussut Ruotsi ratkaisi ottelun voiton vasta viimeisillä minuuteilla.
Karsintojen viimeisessä kotiottelussaan Suomi kohtaa Rion olympialaisissa hopeaa saavuttaneen Espanjan, joka on kolmella voitollaan jo varmistanut paikkansa EM-lopputurnaukseen. Espanjan vierailu Suomeen on korisyleisölle harvinaista herkkua. Espanjan viime vuosien meriittilistalle lukeutuuolympiahopean 2016 ohella MM-hopea 2014, EM-pronssi 2015 ja Euroopan mestaruus 2013.
Suomi on kohdannut päävalmentaja Salmisen mukaan hiukan vastoinkäymisiä loukkaantumisten muodossa, mutta suomalaisten laaja edustus ulkomaiden ammattilaiskentillä yhdessä muutaman kokeneen Suomessa pelaavan naisen kanssa takaa vankan rungon. Tätä kyseistä runkoa on täydennetty Helsinki Basketball Academyn pelaajilla.
– Minusta on hienoa, että meillä on paljon pelaajia ulkomailla ammattilaisina ja heidän varaan joukkue on rakennettu. Toki Naisten Korisliigasta mukana on laadukkaita pelaajia, mutta alkuperäiset suunnitelmat on jonkin verran vaarantuneen runsaiden loukkaantumisten vuoksi, Salminen kertoi.
Ulkomailla pelaavista suomalaispelaajista kokoonpanosta löytyvät maajoukkueen vakiokasvoja: Krista Gross, Evita Iiskola, Sofia Pelander, Minna Sten, Vilma Kesänen, Anni Mäkitalo sekä Anni Jämsä. Kotoisesta Naisten Korisliigasta mukana ovat Henna Salomaa, Camilla Grönberg, Lotta Aaltonen ja Roosa Lehtoranta.
Ennen Espanja-ottelua Suomi kohtaa keskiviikkona 16.11. Tallinnassa Viron. EM-karsintaikkunan aikana pelataan kaksi ottelua, joista toisessa Suomi kohtaa vieraissa Ruotsin 23.11.

































