Ammattilaisgolfjärjestö Suomen PGA:n kauden 2016 palkittavat ovat selvillä. PGA:n Vuoden pelaaja -palkinnon sai tasaisen kauden Euroopan Tourilla pelannut Mikko Ilonen. Valinnan tekivät PGA:n jäsenet.

Kiertueen rahalistalla sijalle 58 sijoittuneen Ilosen kauden paras sijoitus oli Turkin kilpailussa saavutettu kymmenes sija. Palkintorahaa Ilonen ansaitsi kauden aikana 636 463 euroa.

Valinta vuoden parhaaksi pelaajaksi lämmitti Ilosen mieltä, mutta hän halusi nostaa myös toisen pelaajan nimen esille Vuoden pelaajasta puhuttaessa.

– Olen totta kai iloinen, että tunnustus jälleen kerran osui omalle kohdalle. Mutta sanoin jo muutama vuosi sitten, että olisi hienoa, jos tunnustukset kiertäisivät nuoremmillekin välillä. Ja jos saisin laittaa tunnustusta eteenpäin, niin laittaisin tuonne nuoremmalle polvelle, Oliver Lindellin suuntaan. Hän taisi voittaa viisi kilpailua tällä kaudella, kehui Ilonen 18-vuotiasta lupausta.

Kuluneen kauden mieleenpainuvimpana hetkenä Ilonen nosti esille Rion olympialaiset. Myös muita positiivia asioita kauteen mahtui.

– Kauden isoimmissa kilpailuissa tuli hyviä viikkoja. Olin niillä viikoilla enemmän balanssissa kuin ehkä pienemmissä kilpailuissa. Vaikka kärkisijoituksia ei tullut ollenkaan, tuli isoissa kisoissa hyviä viikkoja, joiden ansioista sijoitus rahalistalla oli tuollainen, Ilonen puntaroi kauttaan.

Vuoden valmentajaksi PGA:n jäsenet valitsivat muun muassa Mikko Ilosen taustalla vaikuttavan Timo Rauhalan.

– Elämme uuden ajan alussa. Nyt kun Hanna Hartikaisesta tuli Golfliiton uusi puheenjohtaja, pääsemme aloittamaan ikään kuin puhtaalta pöydältä yhteistyön, jota suomalaisen golfin eteenpäin vieminen vaatii. Edustan itse tällaista mahdollisuuksien maailmaa, ja toivon nyt, että uuden puheenjohtajan avulla pystymme auttamaan nuorten pelaajien pääsyä kohti heidän tavoitteitaan ja unelmiaan, Rauhala sanoi toiveikkaana.

Lähde: Suomen PGA:n tiedote

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)