Venäjän Sergei Ustjugov on voittanut maastohiihdon Tour de Skin vuosimallia 2016 – 2017. Matti Heikkinen sijoittui parhaana suomalaisena viidenneksi.
Ratkaisu nähtiin sunnuntaina Val di Fiemmessä vapaan hiihtotavan takaa-ajokisassa. Ustjugov lähti yhdeksän kilometrin reitille ensimmäisenä, yli minuutin erolla seuraaviin, ja piti vahvalla päätössuorituksella asemansa.
Toiseksi sivakoi Norjan Martin Johnsrud Sundby ja kolmanneksi Sveitsin Dario Cologna. He hävisivät voittajalle yli minuutin.
Heikkinen lähti ladulle neljäntenä. Hänen eronsa Ustjugoviin oli 2.33 ja palkintopallisijoitukseen 29 sekuntia. Loppunousussa voimat eivät kuitenkaan riittäneet haastamaan podium-sijasta. Matti jäi lopulta Ustjugovista puolitoista minuuttia. Ero viimeiseen palkintokorokesijaan jäi 11 sekuntiin.
Toisen kiertueen läpi käyneen suomalaisen, Perttu Hyvärisen, loppusijoitus kiertueella oli 31:s. Kaula kärkeen oli yli kymmenen minuuttia.
Naisten Tour de Skin voitti Norjan Heidi Weng. Suomen Krista Pärmäkoski sijoittui komeasti toiseksi.

































