Tulokaskauttaan Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa pelaava Lauri Markkanen antoi todellisen näytöksen taidoistaan heittämällä 26 pistettä ja hakemalla 8 levypalloa, kun Arizona voitti CSU Bakersfieldin 66-78 (26-44) kauden toisessa ottelussaan.
Ensimmäisen puoliajan ollessa Arizonan heiniä 26-44, Bakersfieldin Jaylin Airington (31/2) johdatti joukkueensa hurjaan kiriin, jonka päätteeksi Bakersfield kuroi eron neljään pisteeseen 53-49.
Arizona ravisti Bakersfieldin selästään vetämällä eron takaisin kaksinumeroiseksi Markkasen upottaessa 8 pistettä kahteen minuuttiin
Markkanen nakutti pelitilanneheittonsa 8/11 ja naulasi jokaisen yhdeksästä vapaaheitostaan. Kahdeksan levypallon lisäksi hän jakoi yhden syötön ja torjui kerran.
Viimeistä kauttaan yliopistossa pelaava Alex Murphy haki uransa ennätysmäärän levypalloja, kun Northeastern voitti ensimmäisen kerran 30 vuoteen University of Connecticutin 64-61 (35-31).
Murphy vaikutti UConnin ohiheittoihin napaten 14 puolustus- ja yhden hyökkäyslevypallon. 15 levypalloa saalistanut Murphy heitti 9 pistettä, jakoi 3 syöttöä ja riisti kolmesti.
Oskar Michelsenin Davidson voitti vahvan toisen puoliajan turvin Appalachian Staten 74-86 (37-33). Michelsenin saldo oli kolme pistettä, yksi levypallo ja yksi syöttö 13 minuutissa.
Samuli Niemisen Stephen F. Austin pesi vieraissa Longwoodin 60-66 (27-31). Nieminen sai peliaikaa 10 minuuttia, jonka aikana hän heitti 2 pistettä ja riisti kahdesti.
Shawn Hopkinsin Troy voitti niukasti Eastern Illinoisin 67-70 (27-38). Hopkins haki yhden levypallon neljässä peliminuutissa.
Fiifi Aidoon Grand Canyon hävisi Penn Statelle 76-85 (41-48). Aidoo heitti yhden pisteen ja jakoi yhden syötön neljässä minuutissa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote

































