Mari Eder on ollut Oberhofissa järjestettävien ampumahiihdon MM-kisojen merkittävä pettymys. Hän oli pikamatkalla 69:s ja normaalimatkalla 62:s.
Etukäteen Ederiä pidettiin Suomen joukkueen ykkösurheilijana. Ammunta on mennyt hänellä kisoissa kuitenkin täysin pieleen.
Ensimmäistä kertaa Eder ei ole pettänyt odotuksia. Hän on ollut mukana olympiakisoissa neljästi ja alittanut niissä suoritustasonsa joka kerta.
Erityisen suuri pettymys Eder oli Pyeongchangin kisoissa 2018. Edellisenä talvena hän oli voittanut kaksi maailmancupin kisaa ja toiveet olympialaisten suhteen olivat korkealla. Sijoitukset olivat kuitenkin 42:s ja 64:s.
Pyeongchangissa Eder itki haastatteluissa. Henkisellä puolella valmentautuminen epäonnistui.
Eder on jo 35-vuotias. Hän ei ole huipputasolla enää pitkään mukana.
Epäonnistumisia Ederillä on riittänyt, mutta ei voi unohtaa onnistumisiakaan. Hän on Suomen ampumahiihtohistorian toiseksi menestynein naiskilpailija Kaisa Mäkäräisen jälkeen.
Henkisen valmentautumisen epäonnistumisilla Suomi hukkasi Ederissä olympiamitalipotentiaalin.
Lue myös:Suomen mäkihyppy vältti nyt häpeän

































