Espanjalaissentteri Marc Gasolin tähdittämä Memphis Grizzlies on intoutunut hyvään vireeseen koripalloliiga NBA:ssa. Memphis kukisti lauantaina Minnesota Timberwolvesin kotonaan 93-71.
Voitto oli Memphisille neljäs peräkkäinen ja viides viimeisessä kuudessa ottelussa. Grizzlies majailee Läntisessä konferenssissa jaetulla neljännellä sijalla.
Memphisin päästettyjen pisteiden keskiarvo on NBA:n neljänneksi pienin. Kahdessa viime ottelussa Grizzliesin vastustajat ovat saaneet aikaiseksi yhteensä vain 135 pistettä.
– Aina kun pelaamme yhteen puolustuspäässä, niin meitä on vaikea voittaa. Olemme osoittaneet, että olemme yksi parhaista puolustusjoukkueista liigassa. Siihen pelimme perustuu, vahvasta puolustuspelistään tunnettu Memphisin takamies Tony Allen totesi seuran verkkosivuilla.
Allen valittiin viime kaudella NBA:n puolustustähdistön kakkosviisikkoon. Gasol voitti vuoden parhaan puolustuspelaajan palkinnon kaudella 2012-13.
– Pitää antaa paljon kunniaa isolle jätkälleni (Gasol), pitää antaa kunniaa Mike Conleylle ja James Ennisille. He auttavat paikanvaihdoissa ja tönimisessä, Allen jatkoi.
Memphisin ahneimpia olivat laitahyökkääjät JaMychal Green (19 pistettä) ja Zach Randolph (18). Huonoa heittopäivää viettänyt Gasol jäi kuuteen pisteeseen, mutta kirjautti tililleen seitsemän levypalloa ja kaksi blokkia.
Memphis sai pidettyä Minnesotan tähtilaituri Andrew Wigginsin hyvin kurissa. Wiggins onnistui laittamaan 11 pelitilanneyrityksestään sisään vain kaksi ja jäi seitsemään pisteeseen.
Zach LaVine heitti Minnesotalle 22 pistettä. Karl-Anthony Towns pussitti 17 pistettä.
Minnesota on vuorotellut tappioita ja voittoja viimeisen seitsemän ottelun ajan. Timberwolves on lännen sarjataulukossa jaetulla 10. sijalla.
NBA, lauantain tulokset (19.11.2016):
Houston – Utah111-102
New Orleans – Charlotte121-116 (ja)
Washington – Miami111-114
Orlando – Dallas95-87
Detroit – Boston92-94
Philadelphia – Phoenix120-105
Memphis – Minnesota93-71
Milwaukee – Golden State121-124
LA Clippers – Chicago102-95

































