Matias Koski paransi kahdesti Suomen ennätystä uinnin lyhyen radan MM-kisoissa Kanadan Windsorissa keskiviikkona. Hän päätyi 200 metrin vapaauinnin finaalin seitsemänneksi ajalla 1.43,51 ja onnistui nipistämään alkueräajastaan 17 sadasosaa.

– Se meni hyvin, olen tyytyväinen. Tiesin, että muut vetää finaalissa kovempaa kuin aamulla, varsinkin Park, hän tekee aina noin. Ajattelin, että mitali voisi silti olla mahdollinen, vaikka ei minulla tänne oikein mitään tavoitetta ollut, Koski kertoi.

Koski jäi palkinnoilta 1,56 sekuntia ja kisasi ensimmäisessä MM-finaalissaan puhtaasti sijoituksesta. Eurooppalaisista hän oli toiseksi paras. Vain kolmen kymmenyksen parannuksella hän olisi ollut jo viides.

– Uin eri taktiikoilla tänään, aamulla oli selkeästi mielessä väliajat, ja finaalipaikan saaminen, nyt illalla keskityin enemmän itse kilpailuun ja vastaamaan muiden vauhtiin tarkkailemalla heidän menoa.

Yhdysvalloissa ei 25 metrin radalla kisata, joten Kosken edellinen noteeraus oli vuoden 2013 lyhyen radan EM-uinneista. 200 metrillä hän on kiristänyt kolmessa vuodessa vauhtia yli kuusi sekuntia. Kaksisatanen oli Windsorissa hänen päämatkansa, 100 metriä vapaata on luvassa vielä lauantaina.

– Ei minulla siitäkään ole oikein vertailukelpoista tulosta, joten en tiedä millainen aika sieltä tulee, toivottavasti pääsisin siinä uimaan vielä välieriin, Koski pohti.

Ensimmäinen Suomen ennätys 25 metrin radan taulukkoon teki häneen vaikutuksen.

– Kaikki ne (Antti) Kasvion ennätykset ovat kyllä kovia aikoja, olen niitä katsellut, ja kyllä tämä on mulle kova juttu, Koski huomautti.

MM-kultaa voitti Etelä-Korean Taehwan Park ajalla 1.41,03. Etelä-Afrikan Chad Le Clos (1.41,65) oli toinen ja Venäjän Aleksandr Krasnykh (1.41,95) kolmas.

Lähde: Uimaliiton tiedote

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)