
Krista Pärmäkoski teki erikoiselta kuulostaneen ratkaisun sunnuntaina Italian Cognessa hiihdetyn maailmancupin osakilpailuviikonvaihteen jälkeen. Pärmäkoski ilmoitti lähtevänsä koiransa Edvinin kanssa neljän päivän kotimatkalle autoillen.
Hiihtoasiantuntijat hämmästelivät Pärmäkosken päätöstä pitkästä automatkasta.
Esimerkiksi Harri Kirvesniemi kertoi, että hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä tuollaista ratkaisua tässä vaiheessa kautta. Se ei palvele palautumista eikä valmistautumista eteenpäin. Hiihdon MM-kisat käynnistyvät 26. helmikuuta.
Pärmäkosken valmentaja Matti Haavisto ei allekirjoita julkisuudessa esitettyjä väitteitä suojattinsa kohutusta kotimatkasta.
– Vähän laukalle nuo jutut lähti, Haavisto kommentoi Ilta-Sanomille.
Haavisto kertoi Pärmäkosken ajaneen sunnuntai-iltana 300 kilometriä Saksan puolelle, jossa hän yöpyi hotellissa.
Maanantaina on edessä 700 kilometrin mittainen matka Travemündeen. Siellä Pärmäkoski astuu autolauttaan, joka lähtee tiistain vastaisena yönä ja saapuu Helsinkiin keskiviikkoaamuna.
Haavisto puhuu arvotuskysymyksestä. Pitkittynyttä automatkaa pitää sietää, jos on koira mukana.