Miesten Futsal-Liigassa ei nähty yllätyksiä lauantain täydellä kierroksella.

Kampuksen Dynamo aloitti kahden kotiotteluin viikonloppunsa maistuvalla voitolla. Lauantai-iltapäivänä Monnarille saapunut Someron Voima oli sarjan nelossijalla, yhden pisteen isäntiä edellä. KaDy merkitsi ottelun nimiinsä lukemin 4–2 (0–2) ja nosti itsensä neljän parhaan joukkoon, joka säilyessään oikeuttaa kotietuun kevään pudotuspeleissä. KaDyn maaleista vastasivat Mikko Kytölä kaksi kertaa, Arash Muridiyazd sekä tyhjään nuottaan pallon upottanut Juha-Matti Savolainen. Somerolaisten maalit teki Gesim Voca.

Sarjajohtaja Sievi FS oli vaikeuksissa Kemissä mutta onnistui lopulta voittomaalikilpailun jälkeen kaapimaan pari pistettä lakkariinsa. Kotijoukkueelle varsinaisella peliajalla osui Iiro Vanha ja vieraille Jarmo Junno. Jatkopelissä Paavo Jokinen vei isännät johtoon mutta Joni Pakola rankaisi ottelun taoihin kympin pisteeltä.

Sievi jatkaa tukevassa sarjajohdossa ja Leijona Futsal on toisena ja Ilves FS kolmantena. KaDy nousi voitollaan nyt neljänneksi.

Miesten Futsal-Liiga 7.1.

KaDy – SoVo 4-2
Leijona Futsal – PP-70 5-3
Tervarit – Ruutupaidat 2-3
Ilves FS – Riemu 7-2
FC Kemi – Sievi FS 2-3 vm.
PJK – GFT 5-7 ja.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)