Juulia Jyläs ja Finishing Touch Wareslage nappasivat Belgian Mechelenissä esteratsastuksen World Cup -pisteitä jo toisen kerran kauden aikana. Aiemmat pisteet tulivat marraskuussa Italian Veronasta, jossa sijoitus oli 12:s. Tällä kertaa ratsukko oli kovassa seurassa upeasti seitsemäs.

Mechelen oli Länsi-Euroopan liigan yhdeksäs osakilpailu. Jyläs on ainoa suomalaisratsastaja, joka on saanut tällä kaudella maailmancupin pisteitä. Niitä jaetaan jokaisen osakilpailun 16 parhaalle.

Sekä perusrata että uusinta sujuivat Juulialta ja Finolta ilman estevirheitä. Uusinnassa Jyläs piti yllä hyvää tempoa. Nollarata takasi hyvän sijoituksen.

– Hevonen tuntui aivan mielettömän hyvältä, se oli täysin mukanani koko ajan, luotti minuun ja teki parhaansa, Juulia kehui.

– Perusrata tuntui kävellessä vähän vaikealta, sillä esteiden välillä oli etäisyyksiä, joissa piti valita kahden askelmäärän väliltä. Ratsastaessa kaikki kuitenkin tuntui hyvältä.

– Menin uusinnan vähän kovempaa kuin mitä tähän asti olen pystynyt tekemään. Rata sopi hevoselleni ja se eteni hienosti ja antoi ratsastaa itseään.

Mechelenin kilpailu oli Jyläkselle todella onnistunut. Hän otti kolmena päivänä sijoituksen pääluokassa.

Jyläs ja Finishing Touch Wareslage sijoittuivat keskiviikkona 150 sentin luokassa 12:nneksi. Eilen Jyläs oli kilpailujen grand prix -luokassa seitsemäs 8-vuotiaalla Courage T Z -hevosellaan ja tänään sijoitus parani vielä pykälän verran kilpailun kaikkein tärkeimmässä luokassa.

– Ei voi sanoa, että olisin odottanut tällaista, mutta monessa kilpailussa viime aikoina on mennyt tosi kivasti ja vain jokin ihan pieni virhe on vienyt sijoituksen. Molemmat hevoseni ovat edistyneet tämän kauden aikana aivan mahtavan hyvin.

Juulia Jyläs kilpailee maailmancupissa seuraavan kerran tammikuun viimeisenä viikonloppuna Zürichissä. Sitä ennen ohjelmassa saattaa olla Courage T Z:lle jokin pienempi kilpailu, mutta Finishing Touch Wareslage pitää kilpailutaukoa. Sille sopii hyvin se, että kisoja on vähän harvemmin.

Jyläs, 43, kilpaili nuorena ennen esteratsastukseen keskittymistään kenttäratsastuksessa voittaen SM-kultaa sekä nuorissa että junioreissa. Ratsastaja lähti Hollantiin yli 20 vuotta sitten ja hän on tehnyt pitkän kilpauran. Suomen Nations Cup -edustusjoukkueeseen Jyläs nousi vuonna 2014, ja maailmancupin esteillä hän debytoi Helsingissä vuosi sitten Finishing Touch Wareslagen kanssa.

Jyläksellä on Hollannissa puolisonsa Herman van Triestin kanssa Elburgissa yhteinen valmennus- ja myyntitalli Stal van Triest, missä hän työskentelee kilparatsastajana, ratsuttajana ja valmentajana. Pariskunnalla on poika Jonah. Suomessa Jyläs edustaa helsinkiläisseuraa Tuomarinkylän Ratsastajat.

Lähde: Suomen Ratsastajainliiton tiedote

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)