Suomi avasi mitalitilinsä avauspäivänä yleisurheilun alle 23-vuotisten EM-kisoissa Espoossa, kun Jerry Jokinen oli miesten 20 kilometrin kävelyssä kolmas.
Jokinen otti 20 kilometrin kävelyssä pronssimitalin uudella ennätyksellään 1.24.41. Se on myös uusi 23-vuotisten SE-tulos, entinen oli Aku Partasen nimissä 11 vuoden takaa 1.25.55.
– Tiesin kahden kärkikävelijän olevan sen verran ylivoimaisia, että olin realistinen ja piirsin vain pronssisen kuvan. Nappipäivä oli minulle tänään, tähdet kohdallaan, Jokinen iloitsi SUL:n tiedotteessa.
Omaa ennätystään Jokinen paransi noin 1,5 minuuttia. Tänä vuonna harjoittelua ja keskittymistä urheiluun on hallinnut varusmiespalvelus, jota hän suorittaa pitkän kaavan eli 11 kuukauden palveluksella Santahaminassa urheilukoulussa.
– Viime aikoina on ollut enemmän lomia, joten olen päässyt treenaamaan paremmin. Viime vuosi oli minulla sen verran hyvä, että tiesin kuntopohjani kestävän, vaikka inttivuosi olikin edessä.
Euroopan mestariksi kiri Espanjan Paul McGrath ennätyksellään 1.21.03 ennen hopealle päässyttä Italian Andrea Cosia, joka sai ajakseen 1.23.02.
Naisissa Heta Veikkola oli hienosti seitsemäs 20 kilometrin kävelyssä.
– Haluan uskoa ihmeisiin, mutta hieman olen yllättynyt, että meni näin hyvin, Heta Veikkola iloitsi SUL:n tiedotteessa.
Ajalla 1.37.12 hän paransi ennätystään reilulla minuutilla. Veikkola viittasi menneen kauden vaikeuksiinsa. Vuosi sitten hän käveli alle 20-vuotisten MM-kisoissa Calissa rasitusmurtuman vaivaamana. Siitä selvittyään talvella iski umpilisäkkeen tulehdus ja leikkaus. Kunnolliseen harjoittelun hän pääsi kiinni maaliskuussa.
– 1.43-tuloksesta aloitin keväällä, ja nyt pääsin 1.37:ään. Unelmat elävät. Vaikeuksista voi aina nousta ylös, Veikkola hehkui onnellisena.
Kilpailun voitti Ranskan Pauline Stey uudella maansa ennätyksellä 1.31.17.Venla-Nora Nirkkonen oli 18:s ennätyksellään 1.46.03, ja Maria Antola 20:s ajalla 1.51.11.
Lähde: SUL
Lue myös:Toimittaja: Suomalaiselle NHL-supertähdelle tarjotaan 76 miljoonan taalan sopimusta































