Dicken jatkaa voittoputkeaan, joka nyt on kolmen ottelun mittainen. Keskiviikon kotiavauksessa joukkueet etenivät tasatahtiin noin vartin tilanteeseen 7-7
Jalkavammasta kärsinyt Anton Rémy iski kauden ensimmäisen maalinsa, jonka jälkeen Ian Martinin kaksi, ja Filip Söderlundin yksi maali johti Dickenin neljän maalin etumatkaan kun ottelua oli pelattu 21 minuuttia. Tästä lauttasaarelaiset kiristivät vielä hieman tahtia, ja taukoa lähdettiin viettämään 16-11 kotijohdossa. Etenkin Ian Martin oli tulessa ensimmäisellä jaksolla, tehden kuusi maalia. Max Granlund säesti neljällä maalillaan. Granista tehokkain oli Anthony Hellakoski neljällä maalilla.
Dicken aloitti toisen jakson todella väkevästi, vieden ensimmäiset 9 minuuttia lukemin 7-3, ja tässä ajassa Grani oli pakotettu käyttämään toisen jakson molemmat aikalisänsä, lukemissa 23-15. Grani saikin viimeisen aikalisänsä jälkeen hieman paremman jakson peliin, kun 7-6 hyökkäysmuoto tehosi hyvin lauttasaarelaispuolustusta vastaan. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä, ja loppulukemat kirjattiinkin loppujen lopuksi tylyin 34-22 lukemin. Dicken nosti jo viikon toisen juniorin edustusjoukkueeseen, kun Casimir von Knorringin lisäksi myös takamies Santeri Hakkarainen sai näytön paikan.
Hakkarainen käytti paikkansa loistavasti tehden liigauransa kaksi ensimmäistä maalia todella ennakkoluulottomin elkein. Tästä junnusta kuullaan taatusti jatkossa lisää.
Dickenin tiukka alkukauden pelitahti jatkuu jo lauantaina, kun joukkue matkaa tänään HIFK:n lukemin 32-30 vieraskentällä kaatanut SIF isännöi lauttasaarelaisia Siuntiossa.
Dickenin valmennuksesta Valdar Noodla oli tyytyväinen ehjään kokonaisuuteen.
– Hyvä fokus oli alusta loppuun ja hyvällä intensiteetillä tehtiin hommia. tästä on hyvä jatkaa viikonlopun peliin, Noodla sanaili Dickenin tiedotteessa.
Pitkälti samoilla linjoilla oli ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittu ja kolme LähiTapiola-tähteä kuitannut Max Granlund.
– Alku oli meiltä vähän vaikea eikä saatu ajoituksia oikein toimimaan. Ottelun edetessä saatiin hommat rullaamaan ja tulos näkyy taululla, Granlund totesi.
Tulostaulun suuntaan viittasi myös GrIFK-luotsi Mikael Källman.
– Numerot taululla kertovat koko totuuden ottelusta ja päivän tasoerosta, Köällman kuittasi.
Lähde: Dickenin tiedote. Kuva: Niklas Montonen
































