Italian Mugellon F1-radalla ajetussa Ferrari Challenge Euroopanmestaruussarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa tamperelainen Luka Nurmi toisti puolen vuoden takaisen sarjan Monzan avausosakilpailun tapahtumat; Nuorelle suomalaiskuljettajalle kirjattiin perjantain osakilpailun paalupaikka, kilpailun nopein kierrosaika sekä kilpailukauden 11. osakilpailun voitto.

Lisäksi, Monzan tapaan, Nurmi ajoi uuden Ferrari Challenge ratasarjan Mugellon kilparadan kierrosennätyksen ja siten kirjautti jälleen nimensä italialaiseen moottoriurheiluhistoriaan.

– Paremmin ei oikeastaan ole tämä kauden huipentuma voinut alkaa. Aika-ajoissa pääsin samalle tasolle, jolla puoli vuotta sitten kilpailukauden Monzassa aloitin. Siitä oli hyvä jatkaa erittäin tapahtumarikkaaseen kilpailuun, jota silti johdin lähdöstä maaliin. Lisäksi kun kilpailun nopeimman kierrosajan lisäksi sain kuulla ajaneeni Mugellon radalle uuden Ferrari Challenge luokan ennätyksen niin paremmin ei oikeastaan olisi tämä kilpailupäivä sujua, Luka Nurmi kertoo tiedotteessaan.

30 minuutin mittaisessa kilpailussa nähtiin runsaasti kolarointeja, joista yhdessä osallisena oli Nurmen mitalihaaveiden kannalta pahin kilpakumppani. Kun belgialainen John Wartique joutui kolaroinnin takia kilpailun keskeyttämään niin sen myötä Nurmi tarrasi kiinni Ferrari Challenge Euroopanmestaruussarjan pronssimitaliin, jonka kohtalo ratkeaa lauantaisessa sarjan päätösosakilpailussa.

– Voittoni ja Wartiquen keskeytyksen myötä asetelma muuttui edukseni. Nyt lauantaina minun tarvitsee vain tulla maaliin ennen Wartiqueta ja sen myötä pokkaan vähintään pronssimitalin. Hopeaankin on vielä teoreettiset saumat, mutta se vaatisi isoa epäonnistumista muuten niin vahvasti ja ennen kaikkea varmasti ajaneelle Niccolo Schirolle. Yrittämään silti huomenna lähdetään, Nurmi jatkaa.

Ferrari Challenge Euroopanmestaruuteen ajoi tanskalainen Michelle Gatting, joka on nyt tavoittamattomassa pistejohdossa. Lauantain aika-ajot ajetaan klo 11.25 Suomen aikaa ja EM-sarjan viimeinen osakilpailu käynnistyy klo 15:40. Lisäksi sunnuntaina ajetaan vielä MM-finaali, jonka voitto on suomalaiskuljettajan unelma. Lauantain kilpailuja voi seurata ns. Live-Stream lähetyksen välityksellä osoitteessa live.ferrari.com.

Lähde: Luka Nurmen tiedote.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)