MotoGP-sarjan Brnon radalla ajettava perinteinen Tshekin MM-osakilpailu oli vaarassa pudota kalanterista taloudellisten vaikeuksien vuoksi.

Nyt valtio on rientänyt pelastamaan sarjan yhden upeimman tapahtuman ja Tshekissä ajetaan MM-pisteistä ainakin myös vuosina 2020-2023.

Tshekin GP kerää kisaviikonvaihteiden aikana parhaimmillaan reilusti yli 200 000 katsojaa, mutta muhkeat pääsylipputulotkaan eivät ole saaneet taloutta tasapainoon. Miinusta on tullut eri lähteiden mukaan reippaasti yli miljoona euroa.

Tshekin GP:n järjestäjätaholla on ollut velvoitteita hoitamatta MotoGP-sarjaa hallinnoivalle Dornalle, mutta valtion mukaantulo on siis pelastanut maan yhden suurimman urheilutapahtuman jatkon seuraaviksi neljäksi vuodeksi.

Kisaisännyys tietenkin maksaa ja Tshekin tapauksessa Dornan asettama GP-kohtainen hintalappu on noin 4,3 miljoonaa euroa.

LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi)