Moottorikelkka sprintin avausosakilpailu ajetaan viikonloppuna Soinissa. Turkulainen Team Kelkkakuumetta edustava Veera Virtanen lähtee kauden avauskilpailuun hyvillä mielin. Takana on viime viikonloppuna Kuusamossa ajettu minienduro kilpailu ja enduron harjoitusleiri.
– Leiri oli jälleen kerran hyvä kokemus ja huippu juttu näin kauden alla. Oli myös hieno kuulla palautetta omasta ajosta ja kehityksestä viime talveen nähden. Suunta on kuulemma ollut oikea. Soinin kisoja odotan mielenkiinnolla, toivottavasti reitti pysyy suhteellisen hyvässä kunnossa ja saadaan ajettua kisa maaliin ehjästi. Viime vuonna Kajaanin sprintissä loukkasin olkapääni osuttuani kantoon, pyritään siis nyt välttämään niitä metsurihommia. Fiilis on kokolailla melko luottavainen, sunnuntai illalla sen sitten näkee mihin se oma-ajo riitti, sitä kuitenkin nyt lähdetään hakemaan ilman turhaa yli yrittämistä, Virtanen sanoo tiedotteessa.
Valmistautuminen kauden alkuun ei ole harjoituskilometrien puolesta ollut aivan toivottu. Uusi Ski-doo on kuitenkin kuskille mieleinen työkalu.
– Kilsoja olis saanut tulla enemmän ja niitä täytyy saada ennen enduroiden alkua. Kelkasta minulla on kuitenkin hyvä fiilis. Korsumäen Niko tekee siihen vielä pieniä muutoksia ennen Soinin kisaa ja toivotaan, että ne on toivottuun suuntaan. Viime talven kelkkaan nähden tämä uusi on kyllä huomattavasti parempi ajaa ja luotto siten paljon parempi.
Kuusamossa ajettu 36 kilometrin mittainen minienduro ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Tähän yhteen erikoiskokeeseen Virtasella oli todella paljon ohjelmaa haastavan kelin lisäksi.
– Kisa lähti käyntiin ihan hyvällä fiiliksellä, keli oli jälleen haastava niin kuin Kuusamossa viime vuonnakin. Laseja sai olla koko ajan puhdistamassa kun taivaalta satoi jäätävää tihkua. Ensimmäisen 10 kilometrin jälkeen taistelin hiukan tukkoon menneen kaasukäden kanssa, se onneksi vertyi loppua kohden. Puoli välin jälkeen alkoi sitten tulla liikennettä vastaan. Viimeiselle vitoselle lähdettäessä edessä oli kaksi kelkkaa, joiden joista toisen ohittamisessa meni aivan liikaa aikaa. Toivottavasti tämän asian kanssa ei tarvitse painia SM kisoissa vaan tietä tulisi helpommin kaikille, jotka sitä kaipaavat.
Lopputuloksissa Virtanen oli yhdeksän lähtijän Lady luokassa 5.
– En ole ihan tyytyväinen omaan ajooni kokonaisuutena, tuli kohellettua itsekseen aivan liikaa. Ajoin yhden ysikympin todella leveäksi ja muutenkin puristin liikaa tangosta. SM sarjan alkaessa täytyy keskittyä näihin asioihin. Tietysti neljä ohitusta 36 kilometriin sotkee omaa ajorytmiä.
Kuva: Tero Niemistö
Myöhemmin tiedotettiin, että Moottorikelkka-sprintin avausosakilpailu Kauhajoella peruttu. Soinin kilpailu ajetaan suunnitellusti sunnuntaina 5.2.

































