Teemu Sunisen upea ajo Ruotsin MM-rallissa päättyi lauantai-iltana miehen Fordiin tulleeseen turvakaarivaurioon. Suninen oli keskeytyshetkellään taistelemassa yhä rallin seitsemännestä sijasta yhdeksänkertaisen maailmanmestarin Sébastien Loebin kanssa.

Sitä ennen Suninen oli taistellut tiukasti rallin voitosta Ott Tänakin kanssa. Perjantain jälkeen kilpakumppaneilla oli eroa vain kaksi sekuntia, joten taistelu heti aamusta alkaen oli tiukkaa.

Menetettyään kärkipaikkansa Tänakille aamun ensimmäisellä erikoiskokeella, lähti Suninen ajamaan päättäväisesti takaisin menetettyä sijoitusta. EK10 loppupäässä mies suistui kuitenkin kevyesti lumihankeen.

Aikaa paloi puolitoista minuuttia, joten taistelu oli aloitettava kaukaa kärjen takaa.

– Harmittaa, että yksi mutka ja yksi virhe pilasivat koko rallini. Piti vain jatkaa taistelua, jota kävimme Loebin kanssa. Koetin iltapäivän alussa säästää renkaitani iltaa varten, mutta sitten auto lipsahti EK14:sta hieman ulos tieltä, turvakaaret vääntyivät, emmekä voineet enää jatkaa rallia, Suninen manasi tiedotteessa.

Ulosajonsa jälkeen Suninen kokosi itsensä mainiosti. Katse oli ylöspäin tuloslistalla, kunnes päivän toinen ajovirhe pakotti keskeyttämään. Nopeutensa Suninen ennätti kuitenkin todistaa ajettuaan kilpailukykyisiä aikoja kaikilla erikoiskokeilla.

– Vauhtia oli, ja siitä olen tietysti iloinen. Pystyin omalla, rajoitetulla kokemuksellani kamppailemaan lajin kovia nimiä vastaan, joten se on lupaavaa. Nyt ei vain saatu ihan ehjää kisaa aikaiseksi, mutta jonkinlaisesta näytöstä tämä varmasti käy.

Lähde: Tiedote. Kuva: Miika Wuorela

LUE MYÖS: Tero Pitkämäen ex-valmentajalta melkoinen paljastus legendan toiminnasta (UrheiluAreena.fi)