21-vuotias rallilupaus Teemu Suninen sijoittui viidenneksi Ranskan MM-rallin WRC 2 -luokassa Korsikan saarella sunnuntaina. Toyotan nuorten kuljettajien koulutusohjelmaan kuuluva Suninen jäi luokan voittaneesta Ranskan Julien Maurinista 4.27 minuuttia. Esapekka Lappi sijoittui luokassa kakkoseksi. Ranskalaisen Oreca –tallin Ford Fiesta R5:llä ajaneelle Suniselle oli tärkeintä hankkia kokemusta vaikeasta asvalttirallista tulevia vuosia varten.

– Tärkeintä oli saada kokemusta Korsikan teistä ja se toteutui. Likaisissa olosuhteissa on vielä tekemistä. Vähän arkailen ajaa niihin ja kun pito vaihtelee, niin ei ole täyttä luottoa ajaa. Hyviä sektoriaikoja kyllä teimme, mutta se ei riitä rallissa, Suninen arvioi omaa suoritustaan.

Korsikan MM-rallissa ajettiin vain seitsemän erikoiskoetta, kun kaksi erikoiskoetta jouduttiin perumaan rajujen sateiden aiheuttamien tietuhojen jäljiltä. Suninen pääsi kokemaan korsikalaiset teit äärimmäisissä ajo-olosuhteissa. Päätöspäivänä päästiin ajamaan jo kuivaakin asvalttia.

– Tänään tuntui jo paremmalta. Viimeisellä erikoiskokeella otin vähän ”safetya” ja jäätiin paljon. Muut ottavat heti roimasti aikaa, jos vähänkin antaa löysää, Suninen totesi.

– Tehdään nyt kotiläksyt kunnolla ja mennään sitten Espanjan MM-ralliin. Meillä on testi vielä ennen sitä kilpailua, Suninen kertoi tulevista ajoistaan.

Espanjan MM-ralli ajetaan 22. -25. lokakuuta.

Lähde: Teemu Sunisen tiedote

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)