
Rallin MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Toyotan Kalle Rovanperä on saavuttamassa pisteiden muodossa äärimmäisen tärkeän torjuntavoiton Sardinian osakilpailusta.
Aura-auton roolissa muille hirvittävän paljon tasoitusta antamaan joutunut Rovanperä lähtee viidenneltä sijalta sunnuntain neljälle viimeiselle erikoiskokeelle.
– Varsinkin tämä aamu oli hankala. Teknisillä pätkillä ei ollut alhaisella pidolla paljoakaan tehtävissä. Onnistuimme kuitenkin pitämään omaa vauhtiamme ja olimme sitten iltapäivällä jo vähän nopeampia, Rovanperä kertoo tiiminsä tiedotteessa.
Rovanperän autoon tehtiin päivähuollossa pieniä muutoksia ja niiden myötä pitoa saatiin vähän paremmaksi. Samalla myös Rovanperän fiilis ajamiseen koheni.
– Se teki iltapäivästä vähän nautittavamman. Suunnitelmana oli pysyä poissa ongelmista ja tämä merkitsi sitä, että pystyimme nousemaan joitain sijoja muiden keskeyttäessä.
Rovanperällä on selkeät suunnitelmat kauden viidennen kisan päätöspäivään.
– Huomenna (sunnuntaina) tavoite on sama Power Stageen asti ja katsotaan sitten, mitä siellä tehdään.
Kuva: TGR
Lue myös:Oliko Kalle Rovanperän aiheuttama hiillostus liikaa? Ford-kuski täräytti pihalle! (ek17/21)