Toyotan MM-ralli sujui Saksassa kaksijakoisissa tunnelmissa. Voitto ja kolmosija tulivat Tommi Mäkisen johtamalle tiimille, mutta lievän kirpeän sivumaun jätti Jari-Matti Latvalan auton hajoaminen vain kolme erikoiskoetta ennen maalia.
Ott Tänak oli rallin suvereeni voittaja, eikä miehen paikka ollut toisen päivän aamupäivän jälkeen oikein missään vaiheessa kunnolla uhattuna.
Päätösetapilla Bosenbergissa Fordin ranskalaiskuski Sebastien Ogier ajoi pohjat ja Tänak nappasi vielä pari super-erikoiskoepistettä ollessaan toinen. Esapekka Lappi oli kolmas jääden Ogierille tasan neljä sekuntia.
Rallin kokonaiskisassa Lappi oli kolmas. Eroa Tänakiin syntyi lopulta 1.00,9.
– Tämä on kyllä hieno fiilis nyt. Ihan hyvä ja puhdas viikonloppu meiltä – ei virheitä eikä draamaakaan. Paljon tapahtui tänään ja se nosti meidät kolmannelle sijalle. Se on meidän hetkemme nyt, Lappi iloitsi ralliradiolle.
Tänak antoi tunnustusta Ogerille, joka oli rallissa lopulta neljäs.
– En tiedä tuosta maailman mestaruuden tavoittelemisesta, mutta on hienoa voittaa näin erikoinen ralli. Seb painoi todella kovaa ja oli vaikeaa pysyä hänen vauhdissaan. Mutta me lopulta voitimme tämän, joten se on hyvä juttu, virolaiskuski sanaili vaatimattomasti.
Kuljettajien MM-taistossaThierry Neuville johtaa nyt Saksan rallin jälkeen 172 pistettä lakkarissaan. RanskalainenOgier on toisena 149 pisteellään ja Tänak on kolmantena136 pistettä pussissaan.Esapekka Lappi on nyt neljäntenä88 pisteellään.
Saksan rallin lopputulokset 18/18
1. Ott TänakToyota3.03.36,9
2. Thierry NeuvilleHyundai+39,2
3. Esapekka LappiToyota+1.00,9
4. Sebastien OgierFord+1.34,5
5. Teemu SuninenFord+2.02,9
6. Andreas Mikkelsen Hyundai+2.13,8
7. Craig BreenCitroen+2.39,1
8. Marijan GriebelCitroen+10.41,2
9. Jan KopeckySkoda/W2 +13.12,8
10. Kalle RovanperäSkoda/W2 +13.16,6
































