Nuoresta iästään huolimatta kajaanilainen Oskari Heikkinen, 20, onautourheilu-urallaan ehtinyt jo saavuttamaan runsaasti menestystä niinrallisprintissä kuin rallissa. Oulun yliopistossa diplomi-insinööriksiopiskeleva nuorukainen on viisivuotisen autourheilu-uransa aikanaehtinyt juhlia Mestaruuksia niin Rallisprintin SM-sarjan Nuorten kuinRallisprintin Suomi CUP-sarjan luokissa.

Nyt tulevana viikonloppuna Rovaniemen ympäristöstä ajettavasta RalliSM-sarjan avausosakilpailusta alkaa Oskarin ja kartanlukija SakuHämäläisen urakka, jossa kaksikolla tavoitteena on saavuttaa RallinSM4-luokan mitalisijoitus. Vastaansa he saavat yhdeksän muutav1600-autolla ajavaa kanssakilpailijaa, joista osalla on enemmän jatoisilla vähemmän kilpailukokemusta Arctic Lapland Rallista. Sen sijaanOskari ei ole edes kertaakaan käynyt paikan päällä katsomassaaikaisempia Tunturiralleja.

– Kaikki ovat puhuneet suuresta arktisesta seikkailusta. Nyt kaksipäivää reittiin tutustuttuamme olemme saaneet huomata, että maineensaveroinen kilpailu tulee olemaan. Maisemat ovat kuin talvisistapostikorteista ja erikoiskokeet ovat muista SM-ralleista täysinerilaista; Toisinaan mennään kaasu pohjassa pitkiäkin osuuksia ja sittenvastapainona on todella huonokuntoista ja röykkyistä sekä tarkastiajettavaa pientä tietä. Kartanlukijani Saku Hämäläinen onkin jo nyterinomaisesti opastanut miten vauhti täytyy sovittaa vallitsevienolosuhteiden mukaisesti, Heikkinen kertoo.

– Vaikka edessäni on ensimmäinen Tunturiralli, niin silti uskonkeräämäni kilpailukokemuksen hyödyttävän minua. Näin ollen tulevat 200erittäin vaativaa erikoiskoekilometriä ja arktisen kylmät olosuhteettakaavat sen, että haastavuutta kilpailussa tulee olemaan enemmän kuinmissään kilpailussa mitä olen aikaisemmin ajanut. Kovaa, mutta siltiviisaasti perjantaina puolen päivän jälkeen reitille lähdetään,Heikkinen jatkaa.

Formula-1 ja rallin MM-sarjasta tuttujen Valtteri Bottaksen, JuhoHännisen, Ole-Christian Veibyn ja Oliver Solbergin sekä Ralli SM-sarjankärkikuljettajien tähdittämässä kilpailussa Heikkinen ja Hämäläinenajavat numerolla 62. Maaliin kaksikkoa odotellaan lauantaina noin klo 20aikoihin.

Lähde: Oskari Heikkisen tiedote

LUE MYÖS: Annimari Kortteelta hyytävä päivitys – ”Murhaaja olisi ihan hyvin voinut olla tuolla samalla keikalla” (UrheiluAreena.fi)