Suomen MM-ralli ajetaan Keski-Suomen maisemissa tulevana viikonloppuna. Rallin pääyhteistyökumppani Secto Automotive vaatii venäläiskuskien sulkemista kisasta pois.
Suomen MM-ralli ajetaan Keski-Suomen maisemissa tulevana viikonloppuna. Rallin pääyhteistyökumppani Secto Automotive vaatii venäläiskuskien sulkemista kisasta pois.
Venäläiskuskien osallistuminen MM-ralliin on herättänyt paljon keskustelua. Edellisessä MM-rallissa Virossa venäläiskuskeja ei nähty, sillä Viro ei päästänyt venäläisiä tai valkovenäläisiä maahan.
FIA ei ole asettanut venäläisiä tai valkovenäläisiä kuskeja kilpailukieltoon kansainvälisissä rallitapahtumista. Näin ollen kilpailun järjestävällä taholla ei ole valtuuksia kieltää jonkun maan urheilijoiden osallistumista.
Tenniksessä Wimbledonin kisajärjestäjät uhmasivat kansainvälisten tennisliittojen ohjeistusta ja kielsivät kyseisten maiden pelaajien osallistumisen. Wimbledon sai mittavat sakot päätöksestä.
Secto Automotiven toimitusjohtaja Matias Henkola kertoo yrityksen tiedotteessa, ettei puolla venäläiskuskien ajamista Suomen MM-rallissa.
– Tilanne on meille äärimmäisen kiusallinen. Olemme yhtiönä ja henkilökunnan kanssa tehneet työtä ukrainalaisten eteen sodan alkamisesta saakka. Emme ole ainoastaan tehneet lahjoituksia hyväntekeväisyyteen ja Ukrainan valtion sotakassaan. Olemme sen lisäksi oman henkilökuntamme ja vapaaehtoisten voimin toimittaneet suojavarusteita ja lääkintätarpeita suoraan rintamalle ja tuoneet pakolaisia Suomeen.
– Osa pakolaisista on jopa asunut tai asuu edelleen henkilökuntamme veloituksetta antamissa asunnoissa. Eikä siitä ole pitkä aika kun itse olin yhtenä sunnuntai-iltana äitiä ja tytärtä vastassa
Helsingin länsiterminaalissa ruokakassin ja lahjakorttien kanssa, jotta he pärjäävät kunnes Suomen virallinen järjestelmä ottaa heistä koppia, Henkola kertoo tiedotteessa.
– Secton mielipide on, kuten varmasti edellä mainituista seikoista käy selkeästi ilmi: venäläisten kuskien ei kuuluisi Suomessa ajaa. Jos meillä olisi tässä asiassa vaikutusvaltaa, sen käyttäisimme. Secton logoa ei ole venäläisten kuljettajien autoissa.
Secton vastuksesta huolimatta, näillä näkymin venäläiskuskeja tullaan Suomessa näkemään.
Lähde: Secton tiedote
Kuva: Toyota Gazoo Racing

































