Rallin MM-sarjassa Esapekka Lappia ja Teemu Sunista Ford-autoilla ajattavan M-Sportin kassa ammottaa tyhjyyttään Rallit.fi-sivuston mukaan.
Tommi Mäkisen johtama Toyota-talli on testannut kesän aikana jo kahdesti ja Hyundaikin nähtiin kesäkuussa vastaavissa puuhissa Keski-Suomessa.
Malcolm Wilsonin päälliköimä ja Britanniasta käsin toimiva M-Sport ei ole ajanut testiä sen jälkeen, kun MM-kausi keskeytyi keväällä koronaviruspandemian takia. Sarjasta ehdittiin ajaa sitä ennen Monte Carlon, Ruotsin ja Meksikon kisat.
– Tietenkin siinä tasoitusta antaa, mutta asialle ei mitään voi. Toki haluaisin ajaa niin paljon kuin mahdollista tai paljon enemmän mitä nyt. Se ei kuitenkaan ole ollut mahdollista, joten en jaksa siitä masentua. Yritetään nyt joku testipäivä saada alle ennen Viroa, Lappi kertoo Rallit.fille.
– Meillä on varmaan taloudellisesti aika tiukat ajat juuri nyt. Näin on ollut ehkä aina, mutta nyt se on korostunut. Ralliohjelman läpivieminen perustuu täysin bisnekseen ja ne ovat olleet tauolla maaliskuusta asti, Lappi jatkaa.
M-Sport operoi ralli- ja ratapuolella.
– Sekä ralli- että ratapuoli, missä M-Sport on mukana, ovat olleet jäissä. Mikään kun ei liiku, niin ei ole kassavirtaakaan. Siinä on varmaan se suurin syy, miksi emme ole testanneet. En ole kyllä rehellisesti sanottuna paljoa edes kysellyt, miksi ei ajeta. Oletan näin ja uskon, että rahat ovat tiukassa.
Rallin MM-sarja palaa tositoimiin 4.-6. syyskuuta Virossa. Lappi ja Suninen ajavat ennen Viron osakilpailua molemmat yhden päivän mittaisen testijakson Englannissa.
– Väitän, että lauantaina ei tarvitse vielä pohja-aikoja odotella. Voi olla vähän hakemista alkuun, mutta totta kai yritetään mahdollisimman nopeasti päästä vauhtiin, Lappi muotoilee haastavan tilanteen.
Lähde: Rallit.fi

































