Maalivahti Sebastian Cossa uskoo saaneensa uuden mahdollisuuden NHL-urallaan siirryttyään Detroit Red Wingsistä Utah Mammothiin.
Detroit kauppasi vuoden 2021 ykköskierroksen varauksensa Utahiin vuoden 2026 NHL-varaustilaisuuden avauspäivänä. Vastineeksi Red Wings sai 23. varausvuoron, jolla seura nappasi riveihinsä Kamloops Blazersin hyökkääjän J.P. Hurlbertin.
Cossan aika Detroitissa jäi lopulta vaisuksi. Hän ehti pelata Red Wingsin paidassa vain yhden NHL-ottelun, vaikka häntä pidettiin pitkään seuran tulevaisuuden ykkösmaalivahtina.
Utah on kuitenkin osoittanut heti vahvaa luottamusta 23-vuotiaaseen kanadalaiseen tekemällä hänen kanssaan kaksivuotisen ja neljän miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.
Cossa kertoi Utah Puck Report -podcastissa, ettei hän tiennyt vielä keväällä, mihin hänen uransa oli kääntymässä.
– Olin menossa kesällä rajoitetuksi vapaaksi agentiksi, ja olin kuullut siirtohuhuista jo pitkän aikaa, Cossa sanoi.
Keväällä hän seurasi Grand Rapids Griffinsin pudotuspelejä sivusta, kun Michal Postava kantoi torjuntavastuun.
– En pelannut siinä vaiheessa, mutta yritin keskittyä vain hetkeen. Toivoimme pitkää pudotuspelikevättä, enkä murehtinut asiaa liikaa.
Kesän edetessä siirtohuhut kuitenkin voimistuivat.
– Tietenkin offseasonin aikana siitä puhuttiin enemmän. Miettii, missä pelaa seuraavalla kaudella. Näki kaiken myös sosiaalisessa mediassa.
– En kuitenkaan tiennyt varmasti, mitä tapahtuisi. Tiesin, että siirto oli mahdollinen, mutta en ollut varma, että se todella toteutuisi.































