Espoolainen Konsta Lappalainen, 20, nousi viime kaudella ryminällä GT-autojen Euroopan mestaruussarjojen kärkitaisteluun. Kaudella 2022 hän aikoo jatkaa siitä, mihin hän neljä kuukautta sitten jäi.
Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Imolan radalta Italiassa alkavalla ja 12 kilpailuviikonlopun mittaisella kaudella Lappalaisen tavoitteet on asetettu GT World Challenge Endurance-ratasarjan Silver Cup -luokan ja ADAC GT Masters Junior-luokkien mitalitaisteluun.
GT World Challenge ratasarjassa Lappalainen ajaa Etelä-Afrikkalaisen Stuart Whiten ja ADAC GT Mastersissa itävaltalaisen Mick Wishoferin kanssa. Lappalainen jatkaa toisen peräkkäisen kilpailukauden maineikkaan sveitsiläisen Emil Frey Racingin kuljettajana.
– Vuosi sitten lähdin ns. keltanokkana urani ensimmäiseen kansainväliseen GT-autojen kilpailukauteen. Pitkän ja erittäin opettavaisen kilpailukauden aikana pystyin nousujohteisesti vauhtiani parantamaan ja se työ lopulta palkittiin palkintokorokesijoituksilla. Tästä pisteestä, ja ennen kaikkea kerättyä kokemusta hyödyntäen, lähden toiveikkaana toiseen GT-vuoteeni. Koska myös Emil Frey Racingilla oli samat intressit niin sitten saatiin nopeasti asiat paperille ja näin olemme molemmat tyytyväisiä, että jatkan kehittymistäni yhdessä Euroopan GT-autojen parhaimmassa tiimissä, Lappalainen kommentoi sopimuksen syntymistä.
– Koska tavoitteenani on olla autoni nopein kuljettaja niin sen myötä kausi 2022 tulee tarjoamaan isot haasteet; Tiedämme, että niin GT World Challenge Endurance kuin ennen kaikkea ADAC GT Masters on kilpasarjoina äärimmäisen kovatasoiset ja siksi menestyminen vaatii niin minulta kuin tiimikavereiltani jatkuvaa kehittymistä. Olemme jo ehtineet pari päivää testata Espanjan Valenciassa ja lisää testiä on luvassa ensi viikolla Ranskan Paul Ricardin radalla. Kaikkemme tehdään, että pystytään myös tiimimme hallussa olevaa GT World Challenge ratasarjan Silver Cup luokan voittoa puolustamaan, Lappalainen jatkaa.
GT World Challenge EM-sarja ja pääsääntöisesti Saksassa ajettava ADAC GT Masters ovat kummatkin Euroopan kovimmat GT-autojen kilpasarjat.
Oman mausteensa tuo italialainen ratamoottoripyöräilyn yhdeksänkertainen maailmanmestari Valentino Rossi, joka jatkaa kilpauraansa Audin GT3-auton ratissa.
Lähde: Tiedote. Kuva: Emil Frey Racing
Lue myös:F1-mestari on käynnistänyt sopimusneuvottelut – näin paljon hän haluaa lisää palkkaa































