Raoul Dahlqvist sekä Tero Kujamäki läpäisivät haastavan Tunturi-rallin. 18-vuotiaan Dahlqvist väläytteli vauhtiaan lauantaina olleen SM3-luokan kuudes Kujamäen ollessa SM4-luokassa kymmenes. Kolmas VL x KMS:n ilmoittama kuljettaja, Paraguayn Diego Dominguez, ajoi hienosti SM2-luokan kolmanneksi.
SM3-luokassa Raoul Dahlqvistin vauhti kasvoi koko kilpailun ajan. Uransa kolmatta Tunturia ajanut 18-vuotias Dahlqvist totutteli Ford Fiesta Rally4 -autoonsa, ja kaksipäiväiseen kilpailuun mahtui niin pieniä tekniikkavikoja kuin punainen lippukin erikoiskokeella 9 kanssakilpailijan ajettua ulos. Pohjankurulainen nuori mies selvitti haastavan Tunturin, ja oppikilometrit poimittiin talteen.
– Ei mitkään huippufiilikset, mutta päästiin maaliin. Kilpailu oli meille vaikea. Pari pätkää meni ihan hyvin, ja viimeinen otettiin todella varovaisesti, ettei mitään kävisi. Autoon alkaa olemaan luottoa, ja se on todella hyvä ja hauska ajaa. Tuurissa jatketaan, jännä nähdä millaiset erikoiskokeet siellä on luvassa, Dahlqvist kertoi tiedotteessa.
SM4-luokassa Tero Kujamäki starttasi perjantaina ensimmäiseen Arctic Lapland Rallyynsä. Ilman muuttujia ei kaksikon Kujamäki – Kujamäki Tunturiralli sujunut, mutta maaliin pääsy oli tavoitteena ja siihen päästiin.
– Perjantaina ei ollut mitään murheita, mutta lauantaina ekan lenkin jälkeen tuntui, että etupäässä oli jotain. Pösön raidetangon pää oli päässyt löystymään, jonka KMS:n ammattimiehet löysivät nopeasti ja vaihtoivat alle vikkelään. Tunturiimme mahtui myös suma Sarriojärvi 1:llä sekä todella minimaalinen näkyvyys lauantain viimeisillä pätkillä sankan lumipyryn takia. Aika paljon annetaan tasoitusta Auriksille ja Fiestoille tehoissa, ja se näkyi kellossa, mutta maaliin kuitenkin päästiin ja oli todella hieno kisa ja kokemus, suuri kiitos siitä VL Managementin Ville Laaksolle sekä KMS Racingin tiimille, Kujamäki kertoi tiedotteessa.
VL x KMS:n ilmoittamana kilpaili myös paraguaylainen Diego Dominguez sekä kartanlukija, espanjalainen Rogelio Penate. Kaksikko haki tuntumaa ja vauhtia Ruotsin MM-ralliin, joka käynnistää Dominguezin kilpaileman Junior WRC -sarjan. Eteläamerikkalainen yllätti Lapin lumisilla erikoiskokeilla napaten kaksi pohja-aikaa sekä kolmannen sijan SM2-luokassa.
Lähde: Tiedote
Kuva: Merita Mäkinen
Lue myös:SM-liigassa tapeltiin ja lehdistötilaisuudessa tunteet kuumenivat – ”Lähinnä se oli vitsi”

































