Tommi Mäkisen johtaman Toyota-tallin Sebastien Ogier lähtee herkullisista asetelmista Sardinian MM-rallin päättävälle Power Stage-erikoiskokeelle, jossa kaikki on vielä mahdollista.

Tosin ajamalla Ogier ei voittoa enää nappaa, sillä kisaa johtava Hyundain Dani Sordo lähtee 6,9 kilometrin mittaiselle Sassari-Argentiera -pätkälle 9,2 sekunnin etu puolellaan.

Ogier on kuronut eroa kiivaalla tahdilla kiinni sunnuntain kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella, mutta matka on loppumassa auttamattomasti kesken.

Ogier käy sitäkin kiivaampaa kapinaa kakkossijasta Hyundain Thierry Neuvillen kanssa. Neuville nousi edellisellä erikoiskokeella enää 0,1 sekunnin päähän, mutta Ogier iski rajusti takaisin ek14:llä, jonne hän latasi huiman pohja-ajan.

Ogier löi Neuvillen 1,6 sekunnilla. Ogierilla on näin ollen siis 1,7 sekunnin kaula Neuvilleen Powerille lähdettäessä.

– Hyvä veto, mutta yksi on vielä jäljellä!, Ogier heitti WRC:n medialle.

Seuraavat sijat kärkikolmikon takana ovat sen sijaan jo taputeltu. Sarjaa johtava Toyota-kuljettaja Elfyn Evans on repinyt 29,8 sekunnin eron viidentenä ajavaan M-Sportin Ford-kuljettaja Teemu Suniseen. Evans on jäänyt kärjestä 1.03,5.

Sardinian MM-rallin tilanne 15/16 ek:n jälkeen:
1. Dani Sordo Hyundai
2. Sebastien Ogier Toyota + 9,2
3. Thierry Neuville Hyundai + 10,9
4. Elfyn Evans Toyota + 1.03,5
5. Teemu Suninen Ford + 1.33,3
6. Ott Tänak Hyundai +2.34,0
7. P-L Loubet Hyundai + 4.37,0

https://twitter.com/OfficialWRC/status/1315227870650867712

LUE MYÖS: Nooralotta Neziri juonii nyt kunnon uutispommia (UrheiluAreena.fi)