Liverpool on vahvistanut hankkineensa Jeremy Jacquet’n Rennesistä. Liverpool maksoi topparilupauksesta 70 miljoonaa euroa.
Jacquet läpäisi lääkärintarkastuksen jo siirtoikkunan viimeisenä päivänä helmikuussa, ja hän on allekirjoittanut Anfieldille viisivuotisen sopimuksen, johon sisältyy optio yhdestä lisävuodesta. Myös Chelsea tarjosi Rennesille samanlaista siirtopakettia kuin Liverpool, mutta pelaaja valitsi lopulta siirron Anfieldille.
Jacquet kärsi aiemmin tänä vuonna olkapäävammasta, mutta on saanut kuntoutuksensa päätökseen ja harjoittelee jo yksilöllisesti. Hänen odotetaan olevan täydessä pelikunnossa kauden alla alkavissa harjoituksissa.
Päättynyt kausi oli Jacquet’lle ensimmäinen kokonainen Rennesissä Ligue 1:ssä ja kauden aikana kertyi 21 ottelua.
Liverpoolissa Jacquet liittyy edustusjoukkueen toppariosastolle yhdessä Virgil van Dijkin, Geovanni Leonin ja Joe Gomezin kanssa.

































