Wayne Rooney näkee Englannilla isoja ongelmia jalkapallon MM-kisoissa vaikka jatkopaikka tuli. Kolme Leijonaa nousi maalin takaa Kongon demokraattista tasavaltaa vastaan 2-1-voittoon Harry Kanen maaleilla ensimmäisen kierroksen pudotuspelissä keskiviikkona.
Ottelu oli Englannille vaikea ja Kanen maaleja saatiin odottaa viimeiselle vartille asti. Seuraavaksi vastassa on Meksiko kisaisännän kotinurmella Meksiko Cityssä maanantain vastaisena yönä kello 03:00 Suomen aikaa.
Tiedossa on kova haaste. Kisat yhdessä Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa järjestävä Meksiko on voittanut neljä ensimmäistä otteluaan päästämättä maaliakaan.
Otteluparin voittaja kohtaisi puolivälierässä Brasilian tai Norjan.
– Näen isoja huolenaiheita. Olemme tyytyväisiä, että Englanti meni jatkoon, mutta annamme liikaa tilaa menettäessämme pallon, Rooney arvioi BBC:lle.
– Uskon meidän olevan isoissa ongelmissa parempaa joukkuetta vastaan, jos emme saa sitä ratkaistua. Puolustuksen ja keskikentän välinen yhteys ei ole kovinkaan hyvä. Laitapakeilla ja Noni Maduekella oli vaikeuksia. Meillä ei ole ollenkaan linkkejä tehdä suuria tiloja keskustaan. Se huolestuttaa minua valtavasti. Tuchelin täytyy keksiä jotakin, tai me putoamme.
Kane, 32, on tehnyt nyt 13 maalia MM-tasolla koko uransa aikana. Englannin kapteeni saa Rooneyltakin kehut.
– Hänen puskunsa oli hyvä, mutta se toinen maali uskomaton. Hän on vain niin huippupelaaja. Kaikki parhaat pelaajat ovat suoriutuneet hyvin MM-kisoissa. Hän on Englannin supertähti ja meidän sankarimme.
































