Fordin Robert Kubica piti parasta vauhtia Sardinian MM-rallin testierikoiskokeella. Kubica kellotti4,3 kilometrin Putigarin testipätkän 0,1 sekuntia nopeammin kuin MM-sarjaa johtava VolkswageninSebastien Ogier. Kolmanneksi nopein oli Ogierin tallitoveri Jari-Matti Latvala, jonka noteeraus oli0,3 sekuntia Kubicaa hitaampi.
Testi-ek:n ykkössija oli Kubicalle ralliuran ensimmäinen soralla ajettu kärkiaika.
– Minulla oli alusta alkaen hyvä fiilis, ja pito oli parempi kuin odotin. Oli avuksi, että odotimmemuiden ajavan ensin, sillä olen perjantain lähtölistalla melko kaukana, joten ei ollut mitään järkeä lähteäauraamaan tietä ensimmäisenä, Kubica kommentoi WRC:n verkkosivuilla.
Huyndain Juho Hänninen kellotti testi-ek:n kahdeksanneksi nopeimman ajan, ja Fordin Mikko Hirvonenoli porukan yhdeksänneksi nopein. He jäivät Kubicasta reilut neljä sekuntia.
Sardinian rallin ensimmäinen varsinainen erikoiskoe ajetaan torstai-iltana. Perjantaina ajetaankahdeksan ja lauantaina neljä erikoiskoetta. Päätöspäivänä sunnuntaina on vuorossa vielä neljä ek:ta.































