Rallin SM-sarjan kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua voittanutPeugeotin Juha Salo aikoo päättää talvikauden kolmanteen perättäiseenyleiskilpailun voittoon Seinäjoella. Salo lupaa parantaa ajoaan jaajaa uutta Peugeot 208 T16 R5 –autoaan entistä rajummin eteenpäin.Tulevan viikonlopun SM-ralliin Salo valmistautui ajamalla päivänmittaisen testin.

– Etelä-Suomen lumitilanne on haasteellinen, siksi ennakkoon ei testiäpystynyt juurikaan ajamaan. Mikkelin jälkeen kuitenkin yksi testisaatiin ajettua. Keskityimme siinä lähinnä uuden Peugeotinalustamuutoksiin. Mikkelissä auto lievästi aliohjasi, joten testissäpehmensimme ja muutimme muun muassa takajousitusta. Ei mitään isojadramaattisia muutoksia kuitenkaan.

Salo lupaa, että Seinäjoella hän hyökkää kartturinsa Marko Salmisenkanssa tosissaan kolmannen perättäisen yleiskilpailuvoiton kimppuun.

– Rajummin olisi tarkoitus ajaa ja saavuttaa talvelta puhdashattutemppu eli kolme perättäistä yleiskilpailun voittoa. Auto on taasaskeleen verran paremmassa balanssissa, vaikka isoin muutos tapahtuupikku hiljaa penkin ja ratin välissä.

– Kyllä Peugeot oli hyvä jo Mikkelissä, mutta jarruttelin paikkapaikoin turhan aikaisin ja osittain väärissäkin paikoissa. Mutta kuntässä saadaan kilometrejä lisää alle niin se oma ajaminenkin paraneeautomaattisesti, Salo muistuttaa.

SM Pohjanmaa-rallin toinen kilpailupäivä ajetaan monille täysinuusissa maisemissa Alavuden ja Tuurin alueilla.

– Noin viisitoista vuotta sitten olen kyseisillä alueilla yhden rallinajanut, en muuta. Kuulemma siellä on hyvä talvikeli, joten mikäs senhienompaa. Perjantai-iltana ajetaan pari pätkää pimeässä ja se on kivajuttu. Pimeys erottaa jyvät akanoista.

– Meillä on nyt hieman pienempi lähtönumero (13), joten rennosti vaaneteenpäin. Voitosta taistellaan, mutta on siellä muitakin, jotkayrittävät kärkeen ajaa. Kova taisto on luvassa, Salo ennustaa.

Rallin SM-talvikauden päättävä Pohjanmaa-ralli on kaksipäiväinentapahtuma. Rallin avausiltana perjantaina ohjelmassa on kaksi (23,92km) erikoiskoetta ja lauantaina neljä (86,92 km) erikoiskoetta.Ensimmäinen kilpailija starttaa reitille perjantaina klo 20.01 jasaapuu yötauolle Seinäjoelle klo 22.10 jälkeen. Ralli jatkuulauantaina klo 10.01 alkaen ja maaliin Seinäjoelle voittajia odotetaanklo 18.30 alkaen.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)