MotoGP-luokan kolminkertainen maailmanmestari Jorge Lorenzo on avannut perimmäisiä syitä siihen, miksi hän päätti lopettaa upean uransa vuotta aiemmin, ennen kuin sopimus Hondan tehdastallin kanssa umpeutui.
Selkävaivoista viime kaudella kärsinyt Lorenzo, 32, myöntää, että yksikin kaatuminen lisää olisi saattanut aiheuttaa halvaantumisen.
– Loukkaantumiset aikaistivat päätöstäni. Ilman niitä olisin jatkanut ja yrittänyt tulla kilpailukykyiseksi myös Hondalla, Lorenzo kertoo BT Sportilla.
Lorenzo saavutti kuninkuusluokan maailmanmestaruudet Yamahalla kilpaillessaan. Vuodet Ducatilla ja erityisesti Hondalla olivat sen jälkeen miltei täyttä tuskaa.
Päättyneen kauden jälkeen syntynyt iso päätös oli lopulta monen tekijän summa.
– Loukkaantumiset, pyörä ei sopinut ajotyylilleni, motivaation puute, ikä ja ennen kaikkea se, että olisin voinut pahimmassa tapauksessa halvaantua. En halunnut kaatua enää kertaakaan.
Lorenzo pitää kaikesta huolimatta takaoven varovasti ainakin raollaan MotoGP-sarjaan. Yamahan tiedetään houkuttelevan häntä testikuljettajakseen.
Lorenzo saavutti MotoGP-luokan maailmanmestaruudet vuosina 2010, 2012 ja 2015. Lorenzolla on koossa kaiken kaikkiaan viisi mestaruutta, sillä hän kuittasi silloisen 250-kuutioisten tittelit vuosina 2006 ja 2007 ennen siirtymistään kuninkuusluokkaan.

































