Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM-sarjassa kilpaileva Pekka Päivärinta/Ilse de Haas -kaksikko kaasutteli kertaalleen kolmanneksi Superside-sarjan jatkuessa Donington Park-radalla Isossa Britanniassa. Päivärinta/de Haas on sarjassa kolmantena.
Suomalaishollantilainen pari oli lauantain 18 kierroksen kilpailussa mukana voittokamppailussa ja kipusi lopulta kolmospallille kotiradallaan ajaneen Todd Ellis/Emmanuelle Clement -kaksikon voittaessa. Voitto pakeni Päivärinnalta neljän sekunnin päähän. Väliin kiilasi vielä sarjakärki, sveitsiläinen pyöräkunta Markus Schlosser/Marcel Fries. Sveitsiläispari oli sekunnin verran suomalaista edellä.
– Oli ihan hyvä päivä. Sain Schlosserista hyvää imuapua, mutta ohi en päässyt. Jossain paikoissa hän pakeni, mutta toisissa me tultiin lähemmäksi, Päivärinta summaa lauantain kilpailun.
Sunnuntain kilpailussa kuudennesta ruudusta startannut Päivärinnan pyöräkunta ei onnistunut startissa osin märällä radalla ja oli avauskierroksen jälkeen kuudentena. Suomalainen joutui tekemään nousua kärkeä kohti useamman kierroksen ajan ja kärkikolmikko karkasi tavoittamattomiin.
– Eilen sain hyvän startin, mutta tänään jäätiin siihen kuutospaikalle ja kärki karkasi. Kun sitten pääsin siitä porukasta ohi, niin kyllä mä kärkiparit näin mutta rako ei muuttunut miksikään, Päivärinta mietiskeli sunnuntain kilpailun jälkeen.
Viimeisille kierroksille Päivärinta kaasutteli sunnuntaina neljäntenä, mutta loppuhetkillä Tommy Phlipsin pyöräkunta yllätti.
– Ne tuli yllättäen ohi, mutta jäi sitten siihen eteen. Sama se, hän ei MM-pisteistä taistele.
Brittiparit olivat odotetusti vahvoja kotiradallaan ja sunnuntaina saarivaltakunnan ajajille merkittiin kolmoisvoitto. Stephen Kershawn pyöräkunta voitti, Tim Reeves/Kevin Rousseau oli toinen ja Todd Ellis/Emmanuelle Clement kolmas. Sarjakärki Schlosser ei pystynyt osallistumaan sunnuntain kilpailuun moottoriongelmien vuoksi.
Tilanne sarjassa kiristyi, kun Doningtonissa edukseen esiintynyt Ellisin pyöräkunta kipusi kahden pisteen päähän sveitsiläsiparista. Päivärinta/Haas on jäänyt kärjestä 20 pistettä.
Tilanne sarjassa 8/16 osakilpailun jälkeen:
1) Schlosser/Fries 115, 2) Todd/Clement 113, 3) Päivärinta/Haas 95, 4) Reeves/Rousseau 69, 5) Kershaw/Charlwood 60.
Lähde: Team 44 Racingin tiedote. Kuva: Mark Walters

































