Upean uransa MotoGP-luokan kaksinkertaisena maailmanmestarina vain 27 vuoden iässä kauden 2012 päätteeksi lopettanutta luonnonlahjakkuutta Casey Stoneria pidetään kaksipyöräisten kuninkuussarjan kaikkien aikojen nopeimpana kuljettajana.
Kaikella kunnioituksella Valentino Rossi, Marc Marquez ja kumppanit – eikä suinkaan syyttä.
Hondan LCR-tiimin kaiken nähnyt pomo Lucio Cecchinello on palauttanut mieliin yhden niistä legendaarisista hetkistä, jotka ovat jääneet elämään ikuisiksi ajoiksi MotoGP:ssä.
Kyse oli Stonerin tulokaskaudesta kuninkuusluokkaan vuonna 2006 ja Losailin aavikkoradalla ajetusta Qatarin GP:stä.
– Se oli vasta hänen toinen kilpailunsa MotoGP-luokassa. Hänen oli määrä saapua Qatariin jo torstaina, mutta matkassa oli mutkia ja hän laskeutui Dohaan vasta perjantaiaamuna klo 9.35. Ensimmäiset vapaat harjoitukset käynnistyivät klo 10.00, Cecchinello muistelee.
– Noudin hänet lentokentältä ja kiirehdimme rata-alueelle. Hän joi kahvit siinä samalla pukeutuessaan nahka-asuun. Hän pisti kypärän päähänsä, ei edes silmäillyt mekaanikkojen suuntaan ja painui radalle klo 10.02. Kolmen minuutin kuluttua hän oli ajanut harjoituksen pohja-ajan. Sen jälkeen hän vielä kohensi kierrosaikaansa ja päätyi sessiossa seitsemänneksi… Sellainen Casey oli, todellinen luonnonlahjakkuus!, Cecchinello kertoo yhä haltioissaan.
Stoner saavutti MotoGP-luokan maailmanmestaruudet vuonna 2007 Ducatilla ja 2011 Hondalla.Stonerin suuriin saappaisiin kauden 2012 jälkeen Hondalla astui sittemmin jo kuusi kuninkuusluokan maailmanmestaruutta saavuttanut Marquez.
Omien teidensä kulkija ja aikoinaan myös Mika Kallion tallikaverina KTM:llä silloisessa 125-kuutoisten luokassa kilpaillut Stoner kuittasi tuolloin monia shokeeraneen lähtönsä tyylilleen uskollisesti:
– Menen kalaan!

































