Suomalainen 14-vuotias motocrossin superlupaus Emil Weckman oli hurjassa vedossa viikonloppuna ajetussa motocrossin EMX150-luokan osakilpailussa Englannissa. Suomalaisessa team Manninen Bros Honda tiimissä ajava Sipoolaisnuorukainen nappasi ykköstilat sekä aika-ajossa, että molemmissa kisaerissä.
– Luonnollisesti olen todella tyytyväinen viikonloppuun. Odotukset olivat jo korkealla tänne tullessa, sillä tämä on yksi lempiratojani ja viime vuonna otin täällä ensimmäisen osakilpailuvoittoni. Startit eivät onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, mutta molemmissa erissä nousin kärkeen jo heti erän alussa, Weckman sanoi.
– Olemme nyt muutaman viimeisen kilpailun aikana muuttaneet varikkotaulun käyttöämme siten, että nyt minulle näytetään myös kierrosaikani koko kilpailun ajan, jolloin on helpompi pitää tempo päällä vaikka ero toisena tulevaan olisi iso. Loppukautta ajatellen oli hyvä, että muut kärkikuljettajat ajoivat hieman sijoituksensa ristiin ja johdan nyt sarjaa 12 pisteellä. Hondan kisapuolen suurin johtaja Japanista oli myös paikalla katsomassa kisoja ja ennen eriä lupasin hänelle voittavani kisan, joten oli ihan hyvä että pystyin pitämään sanani, Weckman jatkoi.
Seuraava EM-osakilpailu ajetaan Belgian Lommelissa heinäkuun lopussa, mutta kotimaassa Weckman nähdään kahden viikon päästä ajettavassa Orimattilan SM-osakilpailussa. Weckman johtaa MXC/A SM-sarjaa täysillä pisteillä kahden osakilpailun jälkeen.

































