Kauden ensimmäinen soralla ajettava MM-ralli, Meksikon MM-ralli käynnistyy ensi viikon lopulla varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa. Suomalaisista mukana on kaksi autokuntaa.
Volkswagenin Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila kaasuttelevat WRC-kuninkuusluokassa. Fordin Jari Ketomaa ja Kaj Lindström puolestaan lähtevät jaetulta kärkipaikalta kisaamaan WRC2-luokan pisteistä.
– Odotan kovasti Meksikon MM-rallia sillä olen tehnyt joitakin muutoksia ja nyt lähtöpaikkani on MM-sarjan neljännen sijan myötä ideaali. Lähtöpaikka voi olla ratkaisevaa kauden ensimmäisessä sorarallissa, Latvala tuumasi Volkswagenin verkkosivuilla.
– Tavoitteeni Meksikossa on saavuttaa Thierry Neuvillen piste-etumatka ja päästä niin lähelle Andreasta (Mikkelsen) ja Sebastienia (Ogier) kuin mahdollista. Menetin pisteitä Ruotsissa. Se on osa tätä lajia ja sitä on enää turha murehtia.
– Nyt katsotaan eteenpäin ja otetaan paras irti siitä tilanteesta missä ollaan. Jos selaillaan historian kirjoja, voidaan huomata että useimmat maailmanmestarit ovat keräneet piteitä melkolailla kaikista osakilpailuista. Nyt minulla ei siis ole varaa tehdä enää virheitä, Latvala summasi.
Ketomaa: Maltti tärkeää
Fordin Ketomaa lähtee Meksikon MM-osakilpailuun ensimmäisen kerran kisakuskina. Maisemat ovat kuitenkin tutut.
– Meksiko on hyvin erilainen kisa kuin mikään muu. Ajetaan korkeassa ilmanalassa ja se pudottaa moottorin tehot alas. Se vaikuttaa itse asiassa WRC2 -luokan autoissa huomattavasti enemmän kuin WRC-autoissa, sillä turbon teknologia ei ole yhtä hienostunutta eikä hapen puutetta pystytä säädöillä kompensoimaan, Ketomaa kertoi Neste Oil rallin tiedotteessa.
– Olin viime vuonna siellä nuotittamassa, joten tiedän paikat ja erikoiskokeet ja vähän mitä on odotettavissa. Kisana en ole sitä koskaan ajanut. Maanantaina ajetaan paikanpäällä testit. Mitään hirvittäviä resurssejahan meillä ei ole käytössä, mutta kun testataan niin minulla on aina mahdollisuus ajaa niin paljon kun haluan, joten saan varmasti silloin riittävän tuntuman ja säädöt kohdilleen.
– Ajan pätkä kerrallaan. Voitto on tietenkin aina tavoitteena mutta Meksikossa sitä ei haeta hampaat irvessä, sillä kyse on enemmän maltista ja kestävyydestä. Jokainen EK ajetaan niin kovaa kuin pystytään, vältetään virheitä ja hyvin mahdollisia rengasrikkoja.






























