Volkswagenin Jari-Matti Latvala varmisti sunnuntaina päättyneen Katalonian MM-rallin kakkossijallaan itselleen MM-hopeaa. Maailmanmestaruuteen Latvalan eväät eivät tällä kertaa riittäneet.

Tallikaveri Sébastien Ogier oli vikkelämpi läpi rallin. Perjantain soraerikoiskokeet menivät Latvalalta mönkään, jolloin ranskalainen pääsi karkuun.Ogier karkasi voittonsa myötä tavoittamattomaan 31 pisteen johtoon, kun kautta on ajamatta enää yksi osakilpailu.

– Onnittelut Sébastienille ja Julienille. He osoittivat kovaa suorituskykyä täällä, ja ansaitsevat tulla kruunatuiksi maailmanmestareina. Yritimme pitää taistelun avoinna mahdollisimman pitkään. Valitettavasti menetimme liikaa aikaa perjantain sorapätkillä. Asfaltilla emme sitten enää saaneet kurottua eroa kiinni,Latvala tuumasi.

Positiivista Latvalan Espanjan-matkassa oli se, että asfaltilla hän pystyi nokittamaan tallikaveriaan tasaväkisesti.

– Olin tyytyväinen asfalttivauhtiini, mutta soralla riittää vielä tekemistä. Seuraavassa testissä paneudumme siihen, mutta ensin koko tiimi juhlii kovasti tänä iltana, päätti Latvala.

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)