Tommi Mäkisen johtama Toyota-talli saavutti kaksi podiumsijoitusta Walesin MM-rallissa.
Jari-Matti Latvala ajoi toiseksi ja Esapekka Lappi kolmanneksi Fordin Sebastien Ogierin voittamassa kisassa.
Toyotalle jäi myös jossiteltavaa Walesissa, kun kisaa ylivoimaisesti jotaneen Ott Tänakin matkanteko päättyi lauantaina tekniseen takaiskuun.
Rallin ratkaisu vietiin viimeiselle, eli 23. erikoiskokeelle, jonne Latvala lähti 3,1 sekunnin takaa-ajosemassa Ogieriin nähden.
Ogierin kantti kesti lyhennetyllä ja alkamisajankohdan osalta peräti kolme kertaa siirretyllä pätkällä. Ogier ajoi sen 3,5 sekuntia Latvalaa kiireisemmin.
Ogier kukisti Latvalan lopulta 10,6 sekunnilla. Lappi jäi voittajasta 35,1 sekuntia.
– Mahtava viikonloppu ja tosi kova taistelu! Ott oli jo paljon edellä, mutta sitten hänelle tuli ongelmia. Sen jälkeen Jari-Matti oli tosi vahva. Pystyin ratkaisemaan tämän voiton asfalttiosuuksilla, joista pidän, Ogier iloitsi WRC:n ralliradiolle.
Walesissa viidenneksi päätynyt Hyundain Thierry Neuville johtaa sarjaa pistein 189. Ogier nousi voittonsa ansiosta enää seitsemän pisteen päähän. Tänakilla on koossa 167 pistettä.

































