F1-kuljettajana kannuksensa hankkinut Heikki Kovalainen teki mainion debyytin rallin parissa. B-juniorina kilpaillut Kovalainen sijoittui SM-rallikauden avanneen Arctic Lapland Rallyn SM1-luokassa kolmanneksi ja oli yleiskilpailussakin kuudes.

– Olen kaikin puolin tyytyväinen omaan suoritukseeni ja kun vielä saatiin omassa luokassa palkintopallisija, niin eihän tällaista uskaltanut todellakaan toivoa ennen rallia, Kovalainen iloitsi kisajärjestäjien tiedotteessa.

SM1-luokan ja yleiskilpailun voitti Juha Salo, jolle Rovaniemellä ajetun Arctic Lapland Rally –kilpailun voitto oli ennätyksellisesti jo viides. Salon voitto varmistui, kun ennen viimeistä ek:ta johtanut Karel Kruuda joutui keskeyttämään konerikon vuoksi.

– Harmi, että loppuhuipennus jäi näkemättä, mutta motorsportti on joskus tällaista. Totta kai voitto on hieno asia. Nyt noustiin kilpailun voittotilaston ykköseksi, saatiin loistava alku SM-kaudelle ja hieno päätös Mitsubishi-aikakaudelleni. Toivotaan, että pääsen jatkossa nauttimaan Peugeotin ratissa vastaavasta menestyksestä, Salo kommentoi.

Nikko, Kinnunen ja Hautamäki luokkavoittoihin

SM2-luokassa Laihian Urheiluautoilijoiden Joni Nikko voitti viimein Arctic Lapland Rallyn. Lähimmäksi Nikkoa pääsi Alavuden Urheiluautoilijoiden Teemu Asunmaa, joka jäi puoli minuuttia voittajasta. Kolmanneksi luokassa tiukan sekuntitaistelun jälkeen ajoi Parkanon Urheiluautoilijoiden Kristian Kiviniemi.

Espoo Motorsrport Clubia edustava Jaro Kinnunen vei nimiinsä SM3-luokan voiton. Kinnusen ja toiseksi tulleen Oriveden Seudun Urheiluautoilijoita edustavan Joonas Tokeen väliin jäi lopulta reilu minuutti. Jari Huttunen ajoi luokassa kolmanneksi jääden vajaat neljä minuuttia luokan voittaneelle Kinnuselle.

SM4-luokassa hallitseva mestari Ville Hautamäki oli nopein viikonlopun erikoiskokeilla ja päihitti loppujen lopuksi toiseksi tulleen Jussi Tepon reilulla kahdella minuutilla. Kolmanneksi luokassa ajoi Kimmo Linden, joka jäi yli kahdeksan ja puoli minuuttia Hautamäestä.

Ralli SM –kausi jatkuu Mikkelissä ajettavalla SM Vaakuna Rallilla 20.-21.2.2015.

Arctic Lapland Rally, lopputulokset 12/12 ek

SM1-luokka
1. Juha Salo 2.28.46,2
2. Jussi Vainionpää + 2.58,9
3. Heikki Kovalainen + 3.53,0
4. Kimmo Kurkela + 4.32,1
5. Michal Solowow + 7.03,0

SM2-luokka
1. Joni Nikko 2.31.29,2
2. Teemu Asunmaa + 30,4
3. Kristian Kiviniemi + 35,5
4. Kees Burger + 10.21,9
5. Eerik Pietarinen + 11.49,8

SM3-luokka
1. Jaro Kinnunen 2.41.07,8
2. Joonas Tokee +1.05,7
3. Jari Huttunen +3.52,5
4. Jaakko Lavio + 7.26,9
5. Jussi Lindberg + 11.04,1

SM4-luokka
1. Ville Hautamäki 2.44.35,5
2. Jussi Teppo + 2.14,0
3. Kimmo Linden + 8.32,7
4. Sami Korvola + 10.25,6
5. Jussi Pikkuaho + 25.14,2

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)