F1-uransa viime kauteen päättänyt Kimi Räikkönen liputti sen puolesta, että kisaviikonloput voitaisiin lyhentää kahden päivän mittaiseksi. Valtteri Bottas on samoilla linjoilla Räikkösen kanssa.

– Voisimme varmasti ajaa kahden päivän viikonlopun mukaan lukien harjoitukset, aika-ajot ja kisa, Bottas kertoo Speedweekille.

Bottas painottaa kuitenkin samaan hengenvetoon, että raha ratkaisee. Kolme päivän GP-viikonloppu kartuttaa ainakin F1-sarjan kaupallisia oikeuksia hallinnoivan Liberty Median kassaa enemmän kuin kaksipäiväinen vauhtisirkus.

– Olen varma, että kisaviikonloput tulevat olemaan kolmen päivän mittaisia, Bottas myöntää.

Formula 1:n toimitusjohtaja Stefano Domenicali aiheutti viikolla kiivastakin keskustelua kuljettajien, tallien ja fanien keskuudessa, kun hän ehdotti italialaislehti Corriere della Serassa, että jo perjantain vapaissa harjoituksissa ajettaisiin MM-pisteistä.

Domenicali haluaisi sen lisäksi sprinttikilpailun, tai sitä vastaan kisan jokaisen GP-viikonlopun yhteyteen.

Bottas on sprinttikisojen osalta puolestaan samaa mieltä kuin Red Bullin Max Verstappen. Verstappen ei halua sprinttikisoja missään tapauksessa jokaiseen viikonloppuun. Verstappen vaatii kunnioitusta varsinaiselle kisapäivälle, eli sunnuntaille.

– Se sunnuntain tunne ja fiilis pitäisi olla jotain erityistä. Se on ainoa kerta, kun kilpailet. Näin minä olen tottunut kilpailemaan. Sunnuntai on kilpailupäivä, Verstappen painottaa Racefans-sivustolla.

Lue myös:F1-sensaatiolta kaksi isoa paljastusta sopimuskuvioista: ”Se on totta, voin vahvistaa”

Lue myös:Valtteri Bottaksen talli kyntää F1-sarjan pohjamudissa – tämä oli menestyksen ”salaisuus” vielä alkukaudella

LUE MYÖS: Näkökulma: Antti Pennasen pokerissa jäi luu käteen – tapahtuuko silti uusi ihme? (LeijonaUutiset.fi)