Pääkaupunkiseudulla koettiin motocross-kisoissa yleisöryntäys, kun Vantaalla ajettiin ensimmäisen kerran motocrossin pääluokan MM-osakilpailu sitten vuoden 1995, joka ajettiin legendaarisella Ruskeasannan motocrossradalla. Huippujen saaminen Vantaalle kiinnostikin yleisöä niin paljon, että yleisötila loppui kesken.

MXGP-luokassa katsojilla tarjottiin todellista herkkua, kun ensimmäistä kertaa tällä kaudella radalla nähtiin hallitseva maailmanmestari Tim Gajser, juuri loukkaantumisesta toipunut Jeffrey Herlings, Kimi Räikkösen tiimin Romain Febvre ja MM-sarjaa johtava Jorge Prado. Tällä kertaa porukan vahvin oli Febvre, joka toi näin ollen Räikkösen IceOne -tiimille voiton.

Ranskalainen voitti ensimmäisen erän ja oli toisessa erässä kakkonen ja riitti tuomaan hänellä päivän kokonaistuloksissa voiton. Suomalaisista luokan paras oli Jere Haavisto, joka toisessa erässä 13:S

MX2-luokassa päivän ykkönen oli Andrea Adamo, joka voitti molemmat erät. Luokan paras suomalainen oli Emil Weckman, joka kaatui erän alussa, mutta nousi lopulta sijalle 12. Weckman oli ensimmäisessä erässä seitsemäntenä, mutta kaatui ja joutui keskeyttämään.

Itse Räikkönenkin oli paikalla tyttärensä Riannan kanssa. Hyvällä tuulella ollut Räikkönen antoi myös haastattelun YLE:n Urheiluruudulle oltuaan mielissään tiiminsä voitosta.

Lähde: Tiedote

Lue myös:Max Verstappen pohti omaa ylivoimaisuuttaan kypsästi – ”Jossain vaiheessa tämä loppuu”

LUE MYÖS: Näkökulma: Tässä on Leijonien suurin ongelma – Ruotsi valovuoden Suomea edellä (Siniviiva.fi)