MotoGP-luokassakin kilpaillut aussikuljettaja Anthony West on kärynnyt urallaan kaksi kertaa dopingista. Loputon taistelu kansainvälistä moottoriliitto FIM:ä vastaan saa nyt riittää. West, 38, tienaa elantonsa tätä nykyä rekkakuskina.
Westin jälkimmäinen käry tapahtui Misanon radalla vuonna 2018 ajetussa Supersportien MM-osakilpailussa. FIM hyllytti Westin kisalisenssin, eivätkä miehen vakuuttelut syyttömyydestä siinä paljoa painaneet.
FIM:n hampaisiinsa ottanut West pyrki näpäyttämään lajin kattojärjestöä siirtymällä kilpailemaan Brasiliaan ja sikäläiseen Superbike-luokkaan. West oletti, että FIM:n dopingpanna ei ulotu tuohon yksittäiseen sarjaan. Se luulo osoittautui vääräksi ja West putosi tyhjän päälle – myös taloudellisesti.
West on tyydyttänyt sen jälkeen ajonälkäänsä kiertämällä harrastusmielessä ratoja Australiassa ja Taiwanissa. Sillä ei kuitenkaan leipää pöytään tuoda.
– Jostain se elanto on ansaittava. Olen kiitollinen, että saan tehdä töitä rekkakuskina, West toteaa.
MotoGP-sarjan kuumin dopingkohu velloo tällä hetkellä kuitenkin Italian suunnalla. Aprilian MotoGP-tallin kuljettaja Andrea Iannonen ura on vaakalaudalla Malesian osakilpailussa ilmi tulleen dopingkäryn vuoksi. B-testi analysoidaan 7. tammikuuta.
F1:ssä Ferrarin urheilupomona Kimi Räikkösen aikoihin toiminut ja tämän vuoden alussa Aprilian MotoGP-tallin toimitusjohtajaksi siirtyneen Massimo Rivolan tiedetään jo etsivät korvaajaa Iannonelle.

































