Espanjalaiskuljettaja Marc Marquezille tarjoutuu sunnuntaina tilaisuus varmistaa jo uransa kuudes MotoGP-luokan maailmanmestaruus. Kauden viidenneksi viimeinen kisaviikonloppu käynnistyi Marquezilta kuitenkin karmealla tavalla Buriramin radalla Thaimaassa. Marquez kaatui rajusti ensimmäisessä vapaassa harjoituksessa ja hänet siirrettiin ambulanssilla sairaalaan.

Buriramin sairaalassa tehdyissä tutkimuksissa onneksi vahvistui, että Marquez oli selvinnyt rajusta rytäkästä vammoitta. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä.

– En pystynyt hengittämään viiteen sekuntiin. Jäin siksi makaamaan hiekoille. Se kesti vain viisi sekuntia, mutta minusta se tuntui ainakin 20 sekunnilla, perjantain toisella harjoitusjaksolla radalle palannut Marquez kertoo Motorsportille.

Marquez koki kohtalonsa radan seitsemännessä kaarteessa.

– Se oli kova isku. Kipuja on kaikkialla kehossa. Tärkeintä tietenkin on se, että olen ok.

Onnettomuus tapahtui Marquezin varikkokäynnin jälkeisellä kierroksella.

– Ajoin paljon hitaammin, kuin normaalisti. Minulla oli allani uudet renkaat ja ehkä rata ei ollut vielä riittävän puhdas. Kyse ei ollut teknisesti ongelmasta. Se oli oma virheeni, Marquez myöntää.

Perjantain vapaiden harjoitusten nopein oli Yamahan satelliittitiimin ranskalaiskuljettaja Fabio Quartararo ajalla 1.30,404. Kuudenneksi päätynyt Marquez jäi pohja-ajasta 0,487 sekuntia.

KTM:n Mika Kallio jätettiin 22 kuljettajan nipussa toiseksi viimeiseksi. Kallio jäi Quartararosta 1,587 sekuntia. Kallion espanjalainen tallikaveri Pol Espargaro oli 15:s 1,095 sekunnin erolla kärkeen.

https://twitter.com/MotoGP/status/1179974096370704384

LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi)