Kolmesta suomalaiskuljettajasta vain Juho Hännisellä on kokemusta siitä, miltä tuntuu seistä Sardinian rallissa voittajana palkintokorokkeella. Hänninen onnistui voittamaan kisan vuonna 2010, jolloin ralli ei kuulunut MM-sarjaan. Tällä kertaa vastus on astetta kovempi, mutta Hännistä se ei haittaa.

– Tunnen tämän rallin melko hyvin. Olen ollut täällä neljästi ja voittanut kisan vuonna 2010. Tämä on haastava ralli kuumuuden vuoksi. Myös pito vaihtelee paljon erikoiskokeilla.

Kisaviikonlopuksi säätiedotus on luvannut jopa yli +30 asteen hellettä, joten varmaa on, että kuljettajat tarkenevat työpaikallaan ratin takana.

Erikoiskokeiden haastavuus tarkoittaa sitä, että ajamisen on oltava hyvin tarkkaa ja harkittua Sardiniassa.

– Tiet ovat myös hyvin kapeita, joten virheen mahdollisuus on suuri. Olemme kuitenkin valmistautuneet ralliin hyvin, joten koetan jälleen auttaa tiimiä palautteen antamisessa. Siten pystymme kehittämään i20WRC:tä, Hänninen jutteli.

Miika Wuorela, Alghero

LUE MYÖS: Nooralotta Nezirin suusta hurjaa tekstiä EM-kisojen jälkeen (UrheiluAreena.fi)