Ott Tänak kohosi viime vuonna ralliautoilun legendojen joukkoon, kun virolainen voitti Toyota-tallissa maailmanmestaruuden.

Tarina voisi olla kuitenkin aivan toisenlainen.

Tänak on antanutDirtfish-sivustolle avoimen haastattelun, missä hän teki myös kovan paljastuksen.

Virolainen ralliässä oli hyvin lähellä lopettaa koko uransa jo vuosia sitten.

– Vuonna 2012 asiat tapahtuivat hyvin nopeasti, se oli minun ensimmäinen kokonainen kausi. Pystyin tekemään hyviä ek-aikoja, mutta en pystynyt ajamaan hyvin kokonaista rallia, Tänak kertailee.

– Minulla oli sinä vuonna paljon virheitä ja kasasin itselleni paineita. En tietenkään pystynyt käsittelemään asioita, hän jatkoi.

Uran lopettaminenkin kävi jo mielessä. Seuraavalla kaudella 2013 Tänak ei ajanut ollenkaan MM-sarjaa.

– Oli hyvä ottaa siinä kohtaa askel taakse. Ei tietenkään ole hyvä asia olla kokonaista vuotta pois MM-sarjasta, mutta minun piti tehdä se, Tänak taustoitti.

– Voin sanoa, etten koskaan ajatellut jättäväni lajia kokonaan, vaan olisin jossain muodossa halunnut olla mukana. Olin edelleen kiinnostunut lajista. Mutta MM-sarjan kuljettajana jo melkein lopetin urani. En suunnitellut enää palaavani, Tänak paljasti.

Tässä kohtaa Malcolm Wilson tarjosi kuitenkin Tänakille paikkaa Fordilta ja Tänak palasi MM-sarjaan 2014. Siitä lähtien hän on ajanut MM-sarjaa joka kausi. Nykyään Tänak edustaa Hyundain rallitiimiä.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: IL:lle ikävää vihjailua Elina Lampelan todellisesta luonteesta (UrheiluAreena.fi)