Jürgen Klopp on Saksan jalkapallomaajoukkueen uusi päävalmentaja, kertoo Fabrizio Romano. Kyseessä on valmentajan ensimmäinen pesti jätettyään Liverpoolin keväällä 2024.
Klopp jättää tehtävänsä Red Bull Groupin kansainvälisen jalkapallon johtoryhmän päällikkönä. Romanon mukaan yhtiö neuvottelee edelleen eron yksityiskohdista.
Saksan jalkapalloliitto antoi Kloppin edeltäjälle Julian Nagelsmannille potkut epäonnistuneen MM-turnauksen jälkeen. Saksa putosi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella suurta altavastaajaa Paraguayta vastaan.
Saksa voitti vuonna 2014 edellisen jalkapallon maailmanmestaruutensa. Tämän jälkeen menestystä ei ole tullut.
Klopp valmensi Liverpoolia vuosina 2015-2024. Hän voitti seurassa muun muassa Valioliigan mestaruuden ja Mestarien liigan yhdeksän vuoden aikana.
Kloppin historiasta löytyy myös päävalmentajapestit Borussia Dortmundin ja Mainzin peräsimessä.

































