M-Sportin Fordilla kilpaileva Esapekka Lappi myöntää olevansa vailla mahdollisuuksia Viron MM-rallissa.
Lappi oli yhdeksän erikoiskokeen jälkeen kisassa seitsemäntenä jo 1.23,8 kärjessä Hyundailla kiitävästä Ott Tänakista jääneenä.
Kymmenes pätkä ei tuntunut kulkevan yhteen sen paremmin. Kaikki on pelissä, mutta kello ei tosiaankaan tällä kertaa tykkää Lapin etenemisestä.
– Yritän vain olla fiksu. Pyrin pitämään vauhtia yllä, mutta vaikuttaa siltä, että olemme todella hitaita, Lappi puhisi ek10:n maalissa WRC:n medialle.
– En pysty puskemaan enää kovemmin. Menisimme urista ulos ja kisa päättyisi siihen, Lappi jatkoi.

































