McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown kertoo, että tallin nousu formula ykkösten valmistajien maailmanmestariksi sai alkunsa perusteellisesta kulttuurin muutoksesta.

Brownin saapuessa McLarenille talli kamppaili sekä radalla että sen ulkopuolella. Hänen mukaansa organisaatiossa vallitsi syyllisten etsimiseen perustuva toimintatapa, josta haluttiin päästä eroon.

Brown kertoi Up To Speed -podcastissa, että ratkaisevassa roolissa olivat tallipäällikkö Andrea Stella sekä uudistettu tekninen johto.

– Kyse oli ihmisistä ja johtamisesta. En tarkoita itseäni, vaan johtoryhmääni, jota Andrea Stella johtaa kilpatallin puolella, Brown sanoi.

Vaikka McLarenissa työskentelee noin tuhat ihmistä Formula 1 -projektin parissa, Brown korostaa, ettei suuria henkilöstömuutoksia tarvittu.

– Vaihdoin kolme johtavassa asemassa ollutta henkilöä. Meillä on noin tuhat työntekijää Formula 1 -tiimissä, joten vaihdoin vain kolme.

Brown muistutti, että lähes koko henkilöstö pysyi samana, vaikka tulokset muuttuivat dramaattisesti.

– Ne samat 997 ihmistä, jotka rakensivat meille kauden alussa ehkä koko lähtöruudukon hitaimman auton, rakensivat myöhemmin maailmanmestaruuden voittaneen auton.

LUE MYÖS: Krista Pärmäkoskelta uusi aluevaltaus – kovaa puhetta MM-kisapaikoista (UrheiluAreena.fi)