Esapekka Lappi pudotti kovan, mutta tavallaan odotetunkin uutispommin kauden päättäneessä Monzan kisassa: hän ei aja enää ensi vuonna rallin MM-sarjassa.

Lapilta lähti kauden 2019 jälkeen työpaikka alta, kun Citroen päätti poistua MM-sarjasta.

M-Sportille ja Fordin puikkoihin siirtyneellä Lapilla, 29, oli Citroenin kanssa sopimus vielä kaudesta 2020, joten taloudellinen tilanne oli siltä taholta tiettävästi turvattu.

Malcolm Wilsonin omistaman M-Sportin tiedetään toisaalta painivan suurien taloudellisten vaikeuksien kanssa. Hommat siellä suunnalla ovat kääntymässä yhä enemmän maksukuljettajien pestien puoleen.

– Kun olet tehnyt tätä työtä yhdeksän vuotta ja jos sinulle ei enää makseta siitä, niin silloin sinun on parempi viettää aikaa kotona lapsiesi kanssa, Lappi muotoilee tilanteen Dirtfish-sivustolle.

Suomen MM-rallin voittoa vuonna 2017 juhlinut Lappi tähdentää, että ei ole mieltä viettää maailmalla vuodesta 200 vuorokautta, jos siitä ei saa käytännössä mitään vastineeksi.

– Minulla tulee olemaan erittäin, erittäin mukavaa aikaa kotona. Rakastan kilpailemista, haluaisin todellakin taistella kärkisijoista ja yrittää voittaa kisoja, mutta asioilla on aina kaksi puolta, Lappi painottaa.

Lappi kertoo, että hän ei odota tässä haastavassa tilanteessa työtarjouksia MM-sarjasta.

– Ei, pysyn kotona.

– Minulla on se tunne, että olen nyt parhaimmillani. Olen hankkinut kokemusta vuosien aikana, mutta minun on vain hyväksyttävä tämä tilanne, Lappi päättää.

LUE MYÖS: Annimari Kortteelta hyytävä päivitys – ”Murhaaja olisi ihan hyvin voinut olla tuolla samalla keikalla” (UrheiluAreena.fi)